Tämänkertaisen setin olen halunnut esitellä jo pitkään, mutta en vanhoissa tutuissa lavasteissa. Lopputuloksena olen lykännyt blogin päivittämistä luvattoman kauan, kunnes tänään sain mieheni avuksi rakentamaan uusia lavasteita! Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen, vaikka lavasteiden tekoon tarvittiinkin rutkasti improvisointia. Toista seinää pitää pystyssä porakonelaatikko :D
No mutta, nyt itse asiaan. Päivitettävää on kertynyt jonoksi asti ja tällä kertaa esittelen englantilaisen SF-fanclubin jäsenuusintalahjana saamani Seadog 2 setin, joka sisälsi Merikoira siskon ja kaksi vauvaa. Tämä setti oli se syy, miksi liityin koko kerhoon: että voisin vuoden päästä uusia jäsenyyteni ja saada tämän ihanan jäsenlahjan! Vuosi kuluikin melko nopsaa ja hyvä niin, sillä ymmärtääkseni tämä setti korvautuu pian uudella Cheerleader setillä. Toivottavasti ehdin vielä ensivuonna hankkimaan Seadog 1 setin, jossa mukana tulee Merikoira äiti ja veli.
Päivän kuvaelmassamme näkyy myös vastikään hankkimani valkoinen kerrossänkysetti ja lipasto. Siskokoiran peti, liila tyyny ja vaaleanpunainen pupu ovat muista seteistä, mutta kaikki muu kuvassa näkyvä kuului tähän kerrossänkypakkaukseen. Tätäkin settiä olen pitkään himoinnut, mutta jotenkin sen tilaaminen on aina jäänyt. Pääasiassa siksi, ettei minulla oikein ole ollut sille mitään paikkaa (ei ole kyllä vieläkään). Tämä valkoinen versio on Calico critters sarjasta, kun taas Flair-versio kerrossängystä ja lipastosta on ruskea. Halusin setin ehdottomasti valkoisena.
Kerrossänkysettiin kuuluu myös tikkaat yläpedille, mutta arvatkaa vain unohdinko ne pois kuvasta? Huomasin erheen vasta muokattuani kuvan valmiiksi, enkä enää jaksanut aloittaa koko hommaa alusta. Blah. Settiin kuuluu myös yksi tarra-juliste, mutta en viitsinyt liimata sitä seinään. Sen sijaan seinällä olevat valokuvat ja lukijärjestys on toteutettu ihanasti painamalla kuvat tukevalle pahville. En ymmärrä, miksi se ainokainen juliste piti toteuttaa tarrana...
Edelliseen entryyn unohdin muuten liittää valokuvakilpailuun lähettämäni valokuvan, joten korjaan erheen näin jälkikäteen. Vielä ei Kettujen polkupyöräsetti ole tullut perille, mutta sitä odotellessa:
Ja lopuksi vielä kokoelmasivulle päivittyvä kuva Seadog perheestä:
The Daisy & The Daffodil
4 viikkoa sitten
Onnea, sait juuri ihanan kiertopalkinnon ;) http://ratsumaen.blogspot.com/2011/09/blogitunnustus-hui.html
VastaaPoistaSo sweet!
VastaaPoista