25.8.2012

My little pony - löytöjä

Viimeaikoina olen kierrellyt kirppareita tiheään ja onni on tuntunut olevan matkassa harvinaisen usein. Intoani on lisännyt myös löytämäni mainio kirppariseuralainen, jonka kanssa ollaan kierretty pitkin poikin Uuttamaata tutustumassa uusiin kirppareihin ja tonkimassa läpi vanhoja. Olen jo aikaa sitten huomannut, että yhdessä ystävän kanssa onni suosii tuplasti - suosittelen!

No, harvinaislaatuinen onni ollut siltäkin kannalta, että olen viimen löytänyt myös G1 My little poneja! Edellisistä löydöistä alkoikin olla jo vuosi. Kymmenen kopukkaa on parin viikon sisällä tarttunut mukaan ja ne ajattelin nyt esitellä tässä.



Tutti Frutti

Oli ilo löytää välistä poni SEKÄ tarvikkeet! Tällaisia ponitarvikkeita minulla ei paljoa aiemmin ollutkaan. Tuo kakku koostuu kuudesta osasta, joista yksi jäi pois kuvasta. Siksi liitän tähän vielä erillisen kuvan kokonaisesta kakusta.
Ihan täydellinen setti tämä ei ilmeisesti ole, sillä ainakin lusikoita ja kuppeja näyttäisi puuttuvan. Ihan tarpeeksi kuitenkin. Hauska ylläri oli, että jopa pahviset juhlahatut olivat ehjät ja sisältyivät tarvikepussiin, jonka löysin ponien yhteydestä.




Baby Cuddles ja Baby Blossom

Ponit myytiin tällaisilla kokoonpanoilla, mutten ole ihan varma kuuluvatko kaikki varusteet näille. Laitoin ponit järjestykseen väriteemansa mukaisesti. Toivottavasti meni edes lähelle oikein?
Tämä on jo kolmas Baby Blossom, joka minulle on tullut ja harmittaa hieman, etten viitsi korvata lapsuuden Blossomiani uudella. Tällä uudella kun on ihanan silkkinen harja verrattuna vanhan ponin korppuharjaan :/
Sanoinko jo, että osa poneista lähtee myyntiin? Hieman on vielä hakusessa että mitkä ja millä varusteilla.

Kuvasta unohtui vielä kaksi väreihin sopivaa kampaa:





Twirler ja Songster

Tässäpä kaksikko joka löytyi yllättävän lyhyen ajan sisällä, joskin eri paikoista :D Songster on kärsinyt ilmeisesti jonkin koiran hampaissa sillä sen takapuoli on pahasti rei'itetty, samoin tuo hännänpyöritysnuppi - sen sijaan mekanismi toimii kuin unelma. Twirler taas on erinomaisessa kunnossa, mutta sen mekanismi toimii hieman jäykästi, joskin häntä kyllä pyörii nappia veivattaessa. En osaa sanoa, kummasta pidän enemmän - muovivaurioinen Songster on jotenkin todella symppis.



Mainsail ja Vanilla Treat

On aina mukavaa löytää TAF-poni (Twice as Fancy sarjaa), eikä Mainsail tee poikkeusta. Sen karvojen väriävaihtava valkoinen osa on normaaliin tapaan kuivettunut koppuraksi, mutta muuten poni on oikein pirteän näköinen.

Aluksi luulin Tutti Fruttin synttärisetin kuuluvan Vanilla Treatille, sen kankkaraa koristavan kakkukuvan takia. Ponin varusteiksi vielä kuuluu tuollainen söpö essu, jonka oikeaa sijoittelua en tosin ihan ymmärrä. Selkään loimen lailla vai eteen roikkumaan?



Kiss Curl ja Wind Drifter

Tässäpä kaksi rassukkaa. Kiss curlin hiukset on sotkettu jollakin punaisella, joka onneksi lähtee rapsuttelemalla pois - joskaan rapsuttelu ei tule olemaan mikään nopea, hauska tai helppo tehtävä. Tämä poni joutanee ainakin myyntii, sillä itseltäni tämä jo löytyy.

Wind Drifter on joutunut Songsterin tavoin koiran (tai vauvan?) puremaksi. Sen vauriot ovat onneksi vähäisiä, mutta ikävästi juuri kuonon alueella. Siivistä ei tuttuun tapaan ole tietoakaan. -.- Mitähän tällekin tekisi? Yllättävän pieniä ovat nuo Flutter-ponit.



Talk-A-Lot

Tämä poni puhuu! Aiemin olenkin teille esitellyt tämän ponin sisaren Chatterboxin, jonka patterit olivat ruostuneet ponin sisään. Talk-A-Lot on kuitenkin erinomaisessa kunnossa ja kylkiä painelemalla se sanoo kaikkea siirappista kuten: "I'm pretty!" ja "I love you"



Dainty Dhalia

Ensimmäinen Perfume Puff ponini! Pääsin viimein kokeilemaan itse, millaiset nuo "pumpuliharjakset" ovat. Ja kyllähän ne pehmoiset ovatkin, mutten kyllä tiedä miten noita rastoja lähtisi avaamaan. Kamman kanssa niistä tuntui lähtevän pelottavan paljon karvaa. Luulen myös, että ponin harjaa ja häntää on lyhennetty saksien avulla. Silti tämä harmaaksi kellastunut sulotar on yksi tämän postauksen suosikeistani.



Ponien tarvikepussien mukana tuli vielä seuraavat varusteet. Olenko oikeassa, jos arvelen näiden kuuluneen joskus Pretty Parloriin? Yllättävän hyvin istuvat ponille satula ja suitset, mutta kengät ovat kyllä aika turhakkeet :D


::EDIT::

Lopuksi vielä extra-kuva Talk-A-Lotista, jonka kuvauksellisuus tästä kulmasta iski silmään vasta kuvaussession jälkeen ja josta oli ihan pakko ottaa vielä toinenkin kuva:

10 kommenttia :

  1. Onpa kiva lukea pitkästä aikaa ponipostauskin sinulta :) Onnea hienoista löydöistä! Erityisesti noiden tarvikkeiden kanssa sulla on kieltämättä lykästänyt, aika harvoin varmaan löytyy esim. noin koossa pysynyttä synttärisettiä pikkuosineen ja hattuineen ^__^

    Dainty Dahlian karvat ovat kieltämättä aika rastoittuneet, mutta kyllä ne varmaan aukenisivat ihan varovaisella kampauksella latvoista alkaen. Oman Lavender Laceni karvat olivat myös aika rastoilla, mutta hellävarainen kampaus auttoi yllättävän kivasti, vaikka niitä karvoja vähän lähtikin :)

    VastaaPoista
  2. *hätyyttelee kateuden ilkeää pilveä pois* Mahtavia löytöjä, onnittelut! Taidan itsekin raahata kaverin seuraavalla kerralla mukanani kirpputoreille, jos vaikka alkaisi ponionni suosia meikäläistäkin. :D

    Jaksan aina noiden pikkuesineiden kohdalla ihmetellä paitsi sitä, että joku niitä ylipäätään löytää, myös sitä, että joku on nähnyt vaivaa säilyttääkseen niitä! Itse olin ainakin kakarana oikea lelukeräilijöiden kauhu, joka hukkasi kaikki pikkuesineet lähes saman tien. Siksi onkin ihanaa nähdä, että joku on ollut tarpeeksi kärsivällinen säilyttääkseen omansa. :)

    VastaaPoista
  3. Aquila, täytyy varmaan vielä kokeilla tuota rastojen selvittelyä. Ärsyttää vain, kun ponin harja on muutenkin leikelty, joten tuskin siitä kovin ihmeellinen tulee selvityksen jälkeenkään. Mutta täytyy koettaa :)

    Narbelethen, Älä ole turhaan kateellinen :D Nuo tarvikkeelliset ponit olivat aika kalliita ostoksia. Tutti Frutti ja nuo Pretty parlourin varusteet 8€, synttäritarvikkeet pussissa 7€, ponivauvat tarvikkeineen 7€/poni. Samoin Talk-a-lot ja Vanilla treat oli samaa hintaluokkaa vaikkei niillä ole edes mitään varausteita. Onneksi moni noista muista poneista oli sitten taas vastapainoksi 1€ kpl :)
    Ärsyttävissä hinnoissa pyörivät ponit kirppareilla. Olen joutunut jo 5 ponia jättämään, kun en vain ole viitsinyt maksaa 10€/poni...

    Mutta pikkutavaroista olen kyllä iloinen. Itse olin pienenä todella tarkka leluistani, eikä minulta ole kadonnut yhden yhtä Barbien kenkääkään :D No, ehkä jotain pientä joskus... Mutta harmittaa, kun kirpparit on täynnä huonosti pidettyjä leluja joilta tärkeimmät varusteet puuttuvat :(

    VastaaPoista
  4. Oho, on poneilla kyllä ollut hintaa. Mutta jos tarvikkeineen kohdalle osuisi niin kyllä minäkin ostaisin! :)

    Tosin, itse olen tainnut kalleimmillani maksaa kirppiksellä ponista juuri tuon 10€, olkoonkin, että kyseessä on yleensä ollut trokarin pöytä, mutta koska itselläni on tosiaan useimmiten todella huono tuuri ponirintamalla, niin mieluummin maksan vaikka sen kirotun kympin hyväkuntoisesta geeykkösestä kuin kärvistelen ja kadun jälkeen päin (nimim. TE Locket meni aikoinaan sivu suun, koska ryhdyin turhan pihiksi). :/

    Ai niin, jos vahingossakaan haluat myydä tuota Wind Drifteriä, täällä olisi yhden siivekkään, tai tässä tapauksessa siivettömän, mentävä aukko kokoelmassa. :D

    VastaaPoista
  5. Narbelethen, Wind Drifter voisi hyvinkin olla etsimässä uutta kotia, mutten tiedä oletko kiinnostunut pureskellusta ponista? Kuvassa näkyvä puoli on hieman parempi kuin toinen puoli. Jos haluat kuitenkin lähikuvia raukan kuonosta niin voin lähettää. Voit laittaa vaikka sähköpostia minulle: toukkero [at] gmail piste com

    VastaaPoista
  6. Laitoin sinulle sähköpostia asiasta. :)

    VastaaPoista
  7. Voi tuo Tutti Frutin setti! Ensimmäinen ponimuistoni lapsuudesta on, kun sain kys. setin synttärilahjaksi. Nykyisin setistä on jäljellä vain yksi kuppi ja lautanen. Ja tietysti poni. Olin itse pentuna sellainen, etten oikein välittänyt mihin tavarat laitoin, siitä saan nyt sitten kärsiä, kun ponien tavarat on kadonneet. Jos olet joskus myymässä noita tavaroita, niin täällä olisi ainakin ostaja! ;)

    Ja jos oikein näen, niin nuo sininen "kattila" ja lusikka kuuluvat toiseen settiin, Sweet Clover ponin piknik-tavaroihin.

    VastaaPoista
  8. Niwina, voit laitella minulle hintaehdotusta synttärisetistä (rajaa, mitkä tavarat haluaisit siihen mukaan). En ole vielä päättänyt pitäisikö setti myydä, mutta tarpeeksi houkuttavaan tarjoukseen voisin tarttua :) Ponin kuitenkin myyn samalla kuin tavaratkin. Sähköposti sama kuin yllä: toukkero [ät] gmail piste com

    VastaaPoista
  9. Mietin jotain hintaa tuolle setille ja otan yhteyttä. :)

    Blogissani on muuten jotain sinulle/blogillesi, joten käy katsomassa. ;)

    VastaaPoista
  10. Aivan ihania ponilöytöjä! ^.^ Kumpa itsellänikin kävisi tuommoinen tuuri...

    ~http://hattaramuffinssi.blogspot.fi/~

    VastaaPoista