6.8.2021

Toukkero on täällä taas!

Tervetuloa takaisin keräilyharrastuksiini keskittyvän blogin pariin! Toivotan lämpimästi tervetulleeksi myös uudet lukijat. 


Siitä on kulunut nyt kahdeksan vuotta ja risat, kun viimeksi päivitin tätä blogia. Olin suoraan sanottuna jo lopettanut blogini, piilottanut sen ulkopuolisilta ja ennen kaikkea lopettanut Sylvanian families-keräilyn. Olen kuitenkin tehnyt onnellisen paluun vanhan keräilyharrastukseni pariin ja ajattelin siinä samalla myös herätellä henkiin tämän vanhan blogin. Näin alkajaisiksi voisin kerrata, mitä oikein tapahtui onnettomana vuonna 2013. 


Kerättyäni sylvanialaisia yli kolmen vuoden ajan, olin saanut kokoelmani sille tasolle, ettei minulla enää ollut juuri muuta kuin uusia julkaisuja, joilla kasvattaa kokoelmaani. Olin laskujeni mukaan käyttänyt sylvanialaisiin jo yli 4000€ ja kokoelma oli varsin muhevan kokoinen. Minulta puuttuivat kunnolliset esittelytilat kokoelmalleni ja vähitellen esillä oleva nukketalo, tarvikkeet ja hahmot alkoivat kirjaimellisesti kerätä pölyä hyllyllä. 


Silloinen parisuhteeni saavutti kokoelmani ohella myös eräänlaisen lakipisteensä. Päätimme avomieheni kanssa erota ja muutimme erillemme. Muuton aikana tapahtui kokoelmani kannalta kauhea onnettomuus, josta en ole toipunut kunnolla vielä tänäkään päivänä. Asuntoesittelyä varten olin pakannut joitakin ylimääräisiä tavaroita jätesäkkiin ja laittanut ne piiloon vaatehuoneeseen. Myöhemmin muuton aikana eteiseen oli onnettomasti kasattu roskikseen meneviä jätesäkkejä sekä tämä kokoelmatavaraa sisältävä säkki. Joku muuttomiehistä meni säkkien kanssa sekaisin ja iso pussillinen sylvanialaisiani sekä muita kokoelmatavaroita päätyi jätekatokseen. Huomasin asian vasta aivan liian myöhään, kun tätä osaa kokoelmasta en löytänytkään uudessa asunnossani. 


Onnettomuutta pahentaa se, että olen auttamaton materialisti, joka kiintyy omaisuuteensa syvän emotionaalisesti. En saa rauhaa, jos yksikin tavarani on hukassa vaan etsin rauhattomana hukkunutta, kunnes se löytyy. Sylvanialaispussin jouduttua kaatopaikalle, en pystynyt enää nauttimaan kokoelmastani. Toki olin eronkin takia melko syvissä vesissä jo valmiina. 


Kolmas syy keräilyn lopettamiselle oli tulevaisuudensuunnitelmani: Aloin säästää omaa asuntoa varten. Voin sanoa, ettei tiukka säästökuuri ja sylvanialaisharrastus sovi millään edes samaan lauseeseen. Sylvanialaiset ovat hävyttömän hintaisia leluja, etenkin keräilijälle, joka haluaa kokoelmaansa myös ulkomaisia vintagesettejä. 


Laitoin suuren osan sylvanialaisistani myyntiin varsin onnistuneessa myyntilistatapahtumassa, jossa myin monia hahmoja. Listan sisältö on minulta päässyt katoamaan, joten en tänä päivänä ole enää aivan varma, mitkä tarvikkeet katosivat muutossa ja mitkä myin myöhemmin. Sen kuitenkin tiedän, ettei muutossa kadonneiden joukossa ollut hahmoja ollenkaan, vain tavaroita. 


Sylvanialaisten myynti ja säästötavoitteeni olivat aikanaan menestys. Myöhemmin pakkasin lähes kaikki sylvanialaiseni pois, vitriinissä olevaa kauppakatua lukuunottamatta. En ole kuitenkaan koskaan toipunut muutto-onnettomuudesta. Se on ehkä suurin syy, miksi olen nyt palannut takaisin keräilemään näitä söpöstyksiä tavaroineen. Tavoitteeni on käsitellä tapahtunut blogini avulla ja silkalla rahalla aion korvata ne osat menetetyistä tavaroista, joita olen jäänyt kaipaamaan. Pelkkä aika ei ole tätä haavaa parantanut. 


Sylvanian families valokuvakilpailuun rustaamani asetelma.
Ensimmäinen vuosiin. 


6 kommenttia :

  1. For a collector it is shocking to lose hers collectibles somewhere, but to lose them into trash it is most horrible heartbreaking thing :( I feel your pain reading it in the post, but I am happy you are back to collecting them again, it is fun and relaxing hobby! Good luck and have more fun, keep updating!!! ˆˆ

    VastaaPoista
  2. Hi Toukkero!
    I´m really sorry to read about what happened to part of your collection. I understand completely how you must have felt after finding out your bag of sylvanian items ended up in a rubbish bin. I would be devastated.
    I´m glad to know you are back collecting again.
    Apart from that sad incident, I enjoyed reading your blog posts and your lovely pictures!
    I hope collecting Sylvanians again will help you overcome your lost completely.
    I´d love to see your new adquisition.

    Have a nice day!

    VastaaPoista
  3. Oi ihana nähdä sinua Toukkero :D Olen ihan hymyssä suin kun vanha ystävä löytyi taas! Olen aina ihaillut tapaasi kerätä sylviksiä keskittyen niihin, joista pidät eniten (eikä tiukkapipoisesti samaa julkaisua koko perhe).

    No olipa se onneton vuosi sinulle! Ihan kauhea tapa menettää keräilykohteita, en ihmettele että vieläkin kaivelee. Mutta ymmärrän myymisen myös siltä kannalta, että elämässä prioriteetit muuttuvat ja välillä on säästettävä asuntoa tms. varten.

    Tervetuloa takaisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asunto on ostettu niin nyt voi taas tuhlata mielettömyyksiin. Ja mukavaa oli tosiaan löytää sinutkin taas! Hauskaa, että SF-scene ei ole täysin kuollut Suomesta ja aktiivisia keräilijöitä ja bloggeraitakin löytyy. Olisi kiva nähdä sinun kokoelmaasi koko laajudessaan. Näyttää siltä, että olet vuosien saatossa hankkinut vaikka ja mitä!

      Poista