Aloitetaan tutorialin toinen osa takaperoisesti. Tässä on sylvanialaisten kirjasto valmiina, asiakkaineen!
Akvaariokaappi on vähän turha iso niin tänne kuin nukketaloonkin, mutta mielestäni akvaario sopii kirjaston rauhalliseen tunnelmaan. Lisäksi siihen kuuluu hieman kirjojakin.
Vihreä kirjahylly on Bettyn lelukaupan alkuperäinen hylly maalattuna. Kävin ryöstöretkellä muissa asetelmisstani ja onnistuin haalimaan kirjastoon aika hyvän valikoiman kirjoja.
Tykkään käyttää astelmissani ainoastaan aitoja sylvanialaisten tavaroita. Ainoa customoitu tavara rakannuksen lisäksi on tuo "Log book" eli lainausluettelo. Senkin pohjana on oikea SF-kirja, mutta koska siitä puuttui kokonaan kannet, tein siihen nahkaa jäljittelevästä paperista mustat kannet.
Lukutilaa kirjastossa on melko niukasti, joten lapset voivat lukea kirjoja lattiatyynyjen päällä.
Sitten siihen customointiin. Irroitin lelukaupan alkuperäisen markiisin ja käytin sitä muottina uuden pahvisen lipan valmistuksessa. Tämä raidallinen markiisi on tehty muropaketista, valkoisesta DC fixistä sekä vihreästä kontaktimuovista (DC fix-kopiosta). Pohja on valkoinen ja leikkasin siihen vihreät suikaleet viivotinta ja mattopuukkoa apuna käyttäen.
Vihreä katto piilottaa alleen kaupan alkuperäisen katon! Löysin netistä skannatut versiot tämän kaupan katosta ja Photoshopilla muokkasin värin punaisesta vihreäksi. Tulostin kattopalat, leikkasin ne mattopuukolla ja päällystin kontaktimuovilla. Lisäsin vielä pienen pätkän kattotiiliä katon keskikohtaan katonharjaksi.
Lopuksi muokkasin vielä lelukaupan kyltin. Käytin scannattua kylttiä pohjana ja muokkasin sen päälle wordissa uudet värit ja tekstit. Kyltin leikkaaminen täsmälleen oikeaan kokoon vei muutaman yrityksen. Kopiopaperin väripinta lähtee herkästi repeämään paljastaen valkoisen pohjan, joten päällystin kyltin ensin ja leikkasin sen vasta vahvistettuna. Tekemäni kyltti istuu niin napakasti alkuperäisen kyltin pohjassa, että minun ei tarvinnut edes kiinnittää sitä millään. Sen voi milloin tahansa ottaa pois ja Bettyn lelukaupan kyltti on taas entisensä!
"Main street library" oli mielestäni tarpeeksi geneerinen nimi, jotta sitä voisi erehtyä luulemaan aidoksi. Bettyn lelukapan amerikkalainen versio on "Main street toy shop", joten siinäkin mielessä nimi sopii hyvin kirjastolle. Onhan se rakennettu entisen lelukaupan taloon. :)
Tykkään kirjaston vihreästä teemasta kovasti ja sitä voisi vielä kehittää vihreämmäksi, kun kokoelmaan eksyy ylimääräisiä vihreitä huonekaluja.
Ihana! Nuo pikkuputiikit ovat jotenkin niin söpöjä.
VastaaPoistaOlisi kiva nähdä yhteiskuva kaikista pikkurakennuksistasi.
Kiitos! Ne ovat kyllä ehdottomat suosikkini SF-rakennuksista :) Kaikkia rakennuksia on mahdotonta lavastaa yhdeksi aidonnäköiseksi ostoskaduksi, koska niistä tulisi varsin pitkä katu, mutta voisin piakkoin ottaa niistä kuvan vitriinissä. Jahka saan viimeisenkin tulokkaan postista kotiin ja sisustettua ;)
PoistaThis is lovely! What a delightful place for your Sylvanians to come and read a book. :)
VastaaPoistaThank you! I am happy of the outcome of this library building :)
PoistaOho mikä muodonmuutos! Upea kirjasto :D
VastaaPoistaKiitos! :) Se on ensimmäinen custo-rakennukseni ja onnistui ihan kivasti. Olen jotenkin kauhean nihkeä lisäämään SF-setteihin mitään sarjan ulkopuolelta, joten customoinnin aloitus oli jo iso askel minulle!
Poista