6.8.2011

Vihreä työhuone ja mäyrät

Monta pientä pakettia on saapunut perille ja niistä sain yhdisteltyä mielestäni oikein onnistuneen astelman: Mäyrävaarin uuden vihreän työhuoneen. Mutta kuinkas kävikään, alkoi kamera temppuilla, eikä suostunut ottamaan asetelmastani kunnollista kuvaa! Mustavalkoiset mäyrät ovat hankalaakin hankalempia kuvattavia, sillä mustien osien yksityiskohdat (esim. silmät) hukkuvat mustaan ja valkoiset osat palavat puhki.

No, joka tapauksessa tässä ensimmäinen kuva:



Olen kovasti ihastunut noihin vihreisiin huonekaluihin. Tässä ei ole ihan kaikkia, jotka omistan, mutta viimeksi saapuneet ainakin. Ehkä olen osaa käyttänyt jo aiemminkin. No, työpöytä on ainakin uusi, tilasin sen Wendyn viimeisimmältä listalta parilla hassulla dollarilla. Osa seinällä ja pöydillä olevista valokuvakehyksistäkin ovat Wendyn listalta. En nyt tarkkaan muista, mistä nuo valokuvakehykset ovat peräisin (Nämä olivat luultavasti Wendyltä ylimääräiseksi jääneitä), mutta niitä on alunperin tullut vain pari per pakkaus. Sen sijaan kehysten mukana on tullut iso arkillinen erilaisia valokuvatarroja, joista mieleisensä voi liimata kehyksiin. Minulta puuttuu enää muutama kehys, jotta saan kaikki valokuvat liimattua ja seinälle esille :) Tästä syystä tämän työhuoneen seinä on täynnä erilaisia valokuvia.
Mäyrätyttö on Budget cornerin viimeisimmästä alerysäyksestä.

Ja kirjoja... että rakastan niitä! Tässä ei ole edes kaikki omistamani sylvanialaiskirjat, mutta kuitenkin niin monta, kuin sain kuvaan ahdettua. x)



En tykkää yksihenkisistä perheistä, joten Mäyrävaarille nyt vain oli yksinkertaisesti hankittava lapsenlapsi, josta hän voi pitää huolta :) Mäyräsiskokin olisi kyllä kiva... hän voisi auttaa vaaria vauvanhoidossa, kun vaari haluaa keskittyä tutkimuksiinsa.

Kokoelmasivun uusi kuva:

4 kommenttia :

  1. Thank you Eliana! I love your blog too! :)

    VastaaPoista
  2. Ihana tunnelma! Tuo matto sopii kauniisti noihin vihreisiin kalusteisiin :) Ja voi että tuota myyrävauvaa...

    VastaaPoista
  3. Nuo mäyrätkin on niin ihanoita! =]

    VastaaPoista