25.12.2021

Sylvanian sairaala #2

Edellisessä postauksessa esittelin ulkoisesti kokoamaani Sylvanian sairaalaa. Tässä postauksessa esittelen sen kerrokset erikseen. 



Sairaalan ylin kerros on hammaslääkäriosasto. Täältä hoitajat voivat hakea uusille potilaille sairaalan yhtenäisen sairaala-asun ja muita tarvikkeita. Pupuhoitaja tuo juuri hoitokärryä kätevällä hissillä. 


Toiseksi ylin kerros on äitisosasto tuoreille äideille ja vauvoille. Hoitajapupu ja kettulääkäri varmistavat osaston asukkien hyvinvoinnin. Hiiriäiti on saanut hyvinvoivat kolmoset. Onneksi vauvalassa on juuri tilaa kaikille kolmelle vauvelille. Äiti on pukeutunut sairaalan omaan pyjamaan ja hänen omat vaatteensa ja laukkunsa roikkuvat naulassa ovensussa. 

Pinkki on äitiysosaston värikoodi.



Vuodeosastolla kissarouva odottaa synnytyksen alkua. Vuodeosasto on värikoodattu keltaiseksi. Väri näkyy niin hoitajahenkilöstön asuissa kuin potilaiden sairaalatohveleissa. 

Tälle osastolle aion sijoittaa vielä kirjoituspöydän, tuolin ja mahdollisesti muita sairaala-kalusteita. Nämä saisi kaikki ostamalla jokin SF-sarjan valmiista sairaalarakennuksista, mutta en haluaisi ostaa ylimääräisiä rakennuksia, joille minulla ei ole käyttöä. Koetan löytää diiliä, jossa olisi puuttuvat kalusteet ilman rakennusta. 

Calico Critters sarjan Doctor Murdochin mukana tulisi neuvolavälineistöän: vauvojen kori, puntari, vauvamitta sekä maitojauhepurkki. Nämä olisivat kiva lisä neuvolaan. Maitojauhepurkin tosin saan pian Uudi tulokas-setin mukana, mutta se ei saapunut ehtiäkseen näihin kuvauksiin. 

 

Huomatkaa kaapin päällä oleva pullokori. Ennen jokaisen vauvahahmon mukana tuli tuollainen yksinkertainen tuttipullo. En ole koskaank eksinyt niille mitään käyttötarkoitusta, mutta tänne sairaalaan ne sopivat! Neuvolavaa'an puuttuessa hedelmävaaka ajaa asiansa vastasyntyneitä vauvoja punnitessa :) 



Aulasta löytyy odotushuone, ilmoittautumistiski sekä apteekki. Aulan henkilökunta on valmiina ottamassa ensihoitajapupun tuomia kiireellisiä asiakkaita. 

Olen etsinyt japanilaista apteekkisettiä pitkään, mutta se on aina ollut hankalasti löydettävä ja kallis. Viime vuonna setistä on kuitenkin otettu uusi julkaisu jonka mukana tuli vielä suloinen apteekkarivuohi. Setti on edelleen loppuunmyyty ja kallis, mutta onnistuin ostamaan sen yhdessä kolmen muun setin kanssa edukkaasti 80€:lla. 

Kuvan ensihoitajapupu sekä hoitajatarpupu ovat kokolemani vanhimpia terveydenhoitajahahmoja. Ne ovat olleet vitriinissä esillä siten, että aurinko on päässyt vuosien saatossa haalistamaan molempien ruskean värin lähelle harmaata. 


Sairaalaan voi helposti yhdistää toisia rakennuksia sen lukuisten sivuovien avulla. Koska sairaalaani ei mahtunut varsinaista lääkärin vastaanottoa, yhdistin sen kylkeen japanilaisen klinikan. Klinikan kalusteet olen taas lainannut Cottage hospitalista, joka on tällä hetkellä tyhjä. Joudun hankkimaan vielä ainakin yhden sairaalasetin, jotta saan jokaiseen sairaalarakennukseeni kalusteet. Klinikan värimaailma on tietenkin sininen. 

20.12.2021

Sylvanian sairaala #1

Olen viimein saanut valmiiksi kauan valmistelemani Sylvanian sairaala-rakennuksen! 

Rakennukseen halusin koota mahdollisimman monia lääkärisettejä, joita kokoelmaani on kertynyt. Sairaalan pohjaksi valikoitui vuoden kallein yksittäinen ostokseni: 35-juhlavuoden kunniaksi julkaistu rakennus. Tämä jättitalo koostuu kolmesta eri rakennuksesta, pinkin ja lilan väreissä. Vanhemmiten olen alkanut pitää pinkistä yhä enemmän, joten en pystynyt vastustamaan tämän hankintaa. Lisäksi sen mukana tuli mukavasti erilaisia huonekaluja ja kaksi persialaiskissatyttöä. 

Nyt talon kahdesta osasesta on rakennettu nelikerroksinen sairaalarakennus. 



Yhdistämällä kolmikerroksinen hissitalo ja yksittäinen alakerta, tuli sairaalasta varsin massiivinen, korkea rakennus. 



Henkilökunta on vastaanottamassa sinua sairaalaan! Valitettavasti unohdin tästä ensimmäisestä ryhmäkuvasta hammaslääkäriosaston henkilökunna, joten kuva on vielä hieman vajaa. :D 


Sairaalan eri osastot. Seuraavassa postauksessa näytän lähempää kunkin kerroksen erikseen. Sairaalassa on useita oviaukkoja ja parvekkeita, joten siihen on mahdollista liittää monenlaisia lisäosia myös sivulle. Tässä olen jatkanut sairaalan palveluita erillisellä klinikalla. 
Sairaalaan kuuluvat osastot: Hammaslääkäri, äitiysosasto, vuodeosasto, aula apteekilla sekä klinikka.




Tässä vielä koko henkilökunta koolla. Myös puuttuva hammaslääkäri hoitajineen! 
Ylärivi vasemmalta oikealle: Apteekkarivuohi, keltainen hoitajapupu, japanilaisen klinikan kettulääkäri, Cottage hospital hoitajapupu
Alarivi vasemmalta oikealle: Nurse with wheelchair pupuhoitaja, Country nurse hoitajapupu, Tohtori Murdoch, Paramedic ensihoitajapupu, Singaporilaisen lääkärisetin beagle-tohtori, Country dentist hammaslääkäripupu, Doctor check up -lääkäripupu.

Kokoelmastani puuttuu ainakin siniasuinen pupuhoitaja, mutta se on tainnut tulla vain Toys 'r' Us exclusive sairaalasetin mukana. Lisäksi myyrä-hammaslääkäri olisi mukava hankkia pupuhammaslääkärin toveriksi. Myös tohtori Murdochilla on poika, hieman nallemaisempi tohtori Murdoch junior. 

Lisäksi minulla on kaksi punaviittaista  hoitajatarta, mutta esittelen heidät toisella kertaa sillä he ovat omistautuneet lasten hoidolle lastenkodissa. 

12.11.2021

Kahvilan lisävarusteet

 Kakkukahvila on saanut lisävarusteita! Tälle tarjoilijattarelle kuuluisi alunperin hyvä valikoima erilaisia kakkutarjottimia, herkkuja ja kahvikupit kermavaahdolla. Menetin ne muutossa, mutta sain ostettua osan tavaroista takaisin eräältä toiselta keräilijältä. Ihan kaikkia tarvikkeita en saanut takaisin, mutta kaikkein tärkeimmät kyllä. Tässä olen lisännyt pari kakkutarjotinta sekä tiskille että takapöydälle.




Ennenkaikkea halusin saada nämä kaksi kermalla koristeltua kahvi- tai kaakaomukia, jotka sopivat erityisen hyvin kahvilan asiakkaiden nautittavaksi. Onnistuin myös hankkimaan tämän jo melko vanhan setin vihreitä terassikalusteita. Settiä ei enää monessa paikassa Suomessa myydä, joten kävi onni, kun löysin sen, eikä tarvinnut tilata ulkomailta.


3.10.2021

Japanilainen Professionals-sarja #2

Professionals-sarjan rakennukset. Voit klikata kuvan isommaksi. 


Tässäpä ammattilaisten ylläpitämä katu täydessä toiminnassa. Hoitaja tuo pientä potilasta klinikalle ja lääkärit ovat valmiina vastaanottamassa heitä. 

Ruokakaupassa käy kuhina, sillä tarjolla on satokauden uusia porkkanoita ja isäpuput ovat lähteneet ostoksille. 

Koulussa on meneillään äidinkielen tunti. Luokassa on sekaisin sekä pienempiä että hieman isompia oppilaita. Isommat oppilaat käyttävät jo suloista koulupukua. 



Puput ovat alunperin olleet lähes ruskeita, mutta klinikan sijoittelusta vitriinissä johtuen he ovat saaneet kaikkein eniten haitallista UV-säteilyä ja alkaneet harmaantua. Myös kettuvauvan toinen poski on jonkin verran harmaampi kuin toinen puoli päästä. Tässä kuvassa klinikan keltaisuus näkyy myös hyvin. 

Aion tulevaisuudessa testata kellastuneiden rakennusten vaalennusta, mutta tästä klinikasta en aio aloittaa. Vaalennusoperaatiota varten kaikki tarrat pitää irroittaa rakennuksesta, enkä halua riskeerata niitä ainakaan ensimmäisenä. Klinikka on varsin arvokas setti pilattavaksi. 


Herra Jackson, ruskea isäpupu on ostanut kaupan lähes tyhjäksi satokauden porkkanoista. Tässä hän esittelee Maitokaniperheen pojalle saalistaan. Isä Maitokani joutuu tyytymään kolmeen porkkanaan, jotka kaupassa ovat vielä jäljellä. Onneksi porkkanoita tulee huomenna lisää, lohduttaa Herra Sainsbury. 


Maitonkaniperheen toiseksinuorin tyttö on luokkansa priimus. Tässä hän pitää esitelmää muulle luokalle, aiheena: Miksi pienempien tulisi aina kuunnella ja kunnioittaa isompiaan. Opettaja Merryweather on hyvin tyytyväinen tähtioppilaaseensa. 

Pidän kovasti siitä, miten nämä kolme rakennusta sointuvat yhteen. Muissakin SF-rakennuksissa on havaittavissa keskenään samankaltaisuuksia ja olen ajatellut esitellä teille niitä pareittain ja "sarjoissa".

"Kyllähän sinä nyt naapurille jaat pari porkkanaa, etkö jaakin, kaveri?!"


29.9.2021

Japanilainen Professionals-sarjan rakennukset #1

 Japanilaiseen Professionals-sarja esitteli erilaisia ammattilaisia työpaikkoineen. Sarjaan kuuluu kolme rakennusta ja olen ne tietenkin liittänyt omaan pikkukauppojen kokoelmaani. Olen esitellyt näitä rakennuksia blogissani ennenkin, mutta en koskaan kaikkia yhtäaikaa. Jaan esittelyt kahteen blogipostaukseen, joista ensimmäisessä esittelen rakennukset ilman hahmoja. Toisessa osassa näemme, miltä rakennukset näyttävät yhdessä ja hahmojen kanssa. Kolmisteen ne muodostavat varsin suloisen kadun, josta löytyvät kaupungin parhaat palvelut: Klinikka, ruokakauppa sekä koulu. 


Klinikkaan olen yhdistänyt Ensihoitaja-setistä pyörätuolin. Klinikkaa pyörittää peräti kolme hoitajaa, joiden mukana on tullut erinäisiä lääkintävälineitä. Sermi antaa näkösuojaa kadun muihin rakennuksiin. 
Harmikseni olen huomannut, että vitriinissä osa seteistä on sekä haalistunut että kellastunut. Klinikka on rakennuksistani pahiten kellastunut. Hahmot sen sijaan olivat alkaneet haalistua ruskeasta harmaiksi. 

Uusin lisäykseni tähän settiin on vaaleanpunainen peite sängylle. Sänky oli kovin kliininen ilman peittoa. Uskoakseni peitto ei ole edes kovin kaukaa haettu, sillä se saattoi tulla pyörätuolisetin mukana. 


J.Sainsbury -ruokakauppa ei ole itseasiassa japanilainen eikä kuulu Professionals-sarjaan, mutta se on lähes täydellinen kopio sarjan alkuperäisestä ruokakaupasta. J.Sainsbury on samannimisen kauppaketjun oma erikoistuote. Tämän setin mukana tulee kaupanpitäjänä karhu, kun taas Professionals sarjan Groceryshopissa myyjänä on pesukarhu. 
Uusin lisäykseni tähän kauppaan on kassakone. Yöpöydästä tuli sille oiva jalusta. Nyt Herra Sainsbury voi periä maksun tuotteistaan!  


Kyläkoulu on yksiä suosikkejani. Tähän on aikanaan lisätty japanilainen koulusetti, jossa tuli mukana matikan ja kemian opetusvälineitä. Kouluun mahtuu kerralla noin 2-3 oppilasta sekä opettaja. Olisi mukavaa lisätä tähän myös luonnontieteiden tutkintaan käytettävä koulutarvikesetti, mutta valitettavasti koulusta on jo loppunut tila.

26.9.2021

Pieni punainen ostoskatu: Madeleinen vaatepuoti

 

Ostoskadun pinkki pätkä. (Voit klikata kuvan suuremmaksi)

Madelaine's boutiquen olen esitellyt teille jo aiemminkin blogissani, mutta tuolloin kauppa ei ollut vielä lähellekään valmis. Aiemmassa postauksessa kauppa on alkuperäisessä kuosissaan ja verhoja lukuunottamatta ilman mitään lisättyä. Halusin aina korvata pahvisen sovitushuoneen aidolla sovituskopilla, mutta silloin ei budjetti vielä riittänyt sellaisen hankintaan. Nyt olen saanut putiikin viimein valmiiksi! 


Madeleinen putiikki sisustettiin aivan uusiksi japanilaisella Country boutique kalustesarjalla! Setissä tuli mukana osittain samat kalusteet kuin putiikissakin: Kokovartalopeili ja vaaterekki asusteineen. Näiden lisäksi settiin kuuluu kaunis "lasihyllyinen" esittelyhylly sekä aivan oikea sovituskoppi verholla ja kaiken lisäksi vielä sovitusnukke ja siihen sopiva kaunis kesämekko ja -hattu. 



Kenkäkauppa-setillä olen täydentänyt putiikin kalustuksen ja valikoiman parhaimmilleen. Istuin sopii sekä kenkien sovittamiseen että miesparkiksi. Lisäksi pieni kenkäpeili sopii kaupan väritykseen täydellisesti.



Ainoa SF-sarjaan kuulumaton osa on ompelemani pitsilenkki, jolla sovituskopin verhon saa nätisti raolleen. Tässä näemme Karamellikoiraäidin ja taaperon vaateostoksilla. Äiti valitsee pikkuiselle vaatteita sovitettavaksi. Uudet kengät onkin jo löydetty ja sovitettu. Kaunis lilarusettinen asu näyttää hyvältä! 


22.9.2021

Herkkukauppa ja asiakkaat


Sweets store on viimeisin SF-sarjaan ilmestynyt pikkukauppa. Alkuperäiseltä varustelultaan se oli myös onnettomimpia. Koska kauppa on aika pieni ja sen mukana tulee käytännössä vain yksi pöytä karkki ja keksikuorrutuksella, mietin pitkään sen ostamista. Toki aioin sen lisätä kokoelmaani, mutta kuinka tekisin siitä paremman? Lopulta keksin ratkaisun ja laitoin kaupan tilaukseen. 

Japanilainen Sweet cake shop -setti tuntui varustukseltaan ihanteellisimmalta vaihtoehdolta boostaamaan tämän herkkukaupan valikoimaa ja kalustusta. Vaaleansiniset kalusteet sopivat hyvin herkkukaupan vaaleanpunaiseen värimaailmaan. Setin mukana tulee kaksi vitriiniä, kuvullinen kakkuständi sekä runsaasti erilaisia leivonnaisia ja kakkuja. Settini ei ollut aivan täydellinen, siitä taitaa puuttua joitakin paperiosia ja ainakin yksi kakkukynttilä. 


Herkkukaupan myyjäksi valikoitui luonnollisesti röyhelöpukuinen tarjoilijatar, jonka ostin aikanaan enne keräilyn lopettamista. Valitettavasti hänen oman settinsä mukan tulleet herkut katosivat muutossa. Ne olisivat olleet oiva lisä tähän kokonaisuuteen, joskaan tilaa niille ei lieemmälti olisi ollut. 

Asiakkaina ovat tänään Town series suklaapupu-isosisko ystävättärensä kanssa. En ole ollut erityisen vakuuttunut pariisiteemaisesta kaupunkisarjasta. Sen rakennukset ja huonekalut ovat kyllä muotoilultaan yksityiskohtaisia, mutta niissä on kauhean vähän osia ja osa kankaisista elementeistä on valettu tylsästi muovista. En muutenkaan halua liian erityylisiä hahmoja sylvanialaiskylääni. Pari hienompaa rouvaa ja herraa sinne mahtuu ja siksi ostin tämän isosiskon. Hänen maalaistyylisen ystävättärensä olenkin esitellyt blogissa jo aiemmin. Muistelen, että hänet sai tilata erikoishahmona Sylvanian fan clubista, pikkutalon mukana. 

Lisäksi tilasin sylvanialaisten 35-juhlavuoden kunniaksi julkaistut "noitakaksoset" japanista. Setti sisältää Charcoal tytöt juhlatamineissa. Mielestäni nämä eivät juuri muistuta noitia, vaan käyvät kahdesta hienosta neidistä hilkkoineen! 


Tässä vielä herkkukauppa sisäpuolelta. Kaikki vitriinit saattaisivat nipin napin mahtua kaupan sisällekin, mutta silloin myyjäpupu ei mahdu kuin seisomaan nurkassa. On siis parempi laajentaa liiketoimintaa kadulle päin. Nämä vanhat japanisetit ovat aivan loistavia lisiä nykyrakennuksille. 

Kakkulaatikoita tässä kokonaisuudessa on ehkä vähän liikaa. Ne ovat helppoja tuottaa, joten moni setti sisältää itsetaiteltavia pahvilaatikoita ja pakkauksia. Kakkukauppa ei olisi täydellinen ilman kahvilatoimintaa, joten päätin lisätä joukkoon vielä Hovimestarisetistä saatuja kuppeja ja tarjottimen. Kahvinkeitin on tullut jonkin olohuonesetin mukana ja sopii kauttaukseen erinomaisesti. 

Lopuksi jäämme ihmettelemään vain yhtä asiaa. Mitä kissaneidit tekevät tiskin väärällä puolella? 

19.9.2021

Persialaiskissaperheen rantapiknik


En koskaan ihastunut ensimmäiseen Persialaiskissaperheeseen. Mielstäni niiden päät olivat liian isot suhteessa vartaloon. Luultavasti efekti tuli pitkän ja tuuhean nukan takia. Sen sijaan tämä toinen versio persialaisista kissoista lumosi minut saman tien! Kissojen pidempi nukka on hieman harvempaa, joten päät näyttävät oikean kokoisilta, mutta silti permoisen pörröisiltä. Tykkään aina, kun perheenjäsenet eroavat toisistaan muutenkin kuin vaatteidensa perusteella. Tässä perheessä on sekä valkoisia että tummia jäseniä.

Kissat ovat lähteneet rannalle piknikille. Ostin uuden grillisetin, sillä vanhasta setistäni on kadonnut pöydän grilliosan ritilä sekä kaikki ruuat. Lisäksi olin menettänyt onkivavan ja ämpärin. Onneksi grillipöytäsettiä sai vielä tilattua edullisesti. 


Kissaisä haluaa kokeilla kalastusta. Sisarukset odottavat saalista valmiina ämpärin kanssa. Muu perhe katselee kauempaa. 

Taustan pusikon sain kätevästi irrotettua Ikean muovikasvista. Se oli kuin tehty pienoismalleiluun, sillä yhdestä ruukkukasvista sai irroitettua kaikki oksat pieninä puskina. 


Kissaäiti on mielestäni todella suloinen! Tykkään myös näistä kolmosista.



 

15.9.2021

Lahjatavarakauppa

 

Urheilumatkamuistoja myyvää Souveniers shop tuli markkinoille samana vuonna kun edellisen kerran lopetin SF-keräilyn. En oikein innostunut urheiluteemasta ja vaikka olisinkin halunnut täydentää pienten kauppojeni kokoelmaa, en jaksanut tätä läheteä ulkomailta tilaamaan. En ole aivan varma, tulivatko urheiluteemaiset setit ollenkaan myyntiin Suomessa? 

Kun ajatus kaikkien pikkurakennusten ostamisesta alkoi muotoutua päässäni, satuin löytämään tämän setin erittäin edullisesti ebaysta. Myyjä oli myös samassa SF-facebookryhmässä myymässä muita tavaroita, joiten sain ostettua häneltä varsin mainion laatikollisen vintage SF-tavaroita tämän kaupan lisäksi. 

Kauppaa pitää tällä kertaa kirpparilta löytämäni ruskea dalmatialaisisä. Hänen pilkkunsa olivat melkoisen kärsineet, mutta tussilla sain väritettyä ne lähes entisenlaiseksi. Kolme pientä possua ovat myös muuttaneet kokoelmaani takaisin. Aiemmat possut myin pois. Karhuperheen olen halunnut ostaa niiden ilmestymisestä asti. Onneksi ne olivat vielä helposti saatavilla, kun aloitin taas keräilemään. Karhuveljen puoliksi syöty hampurailenen huvittaa minua suuresti. 



Isäkarhu on ostanut kannatusviirin lempi urheilujoukkueelleen. Pikkupossut muodostavat siistin jonon odotellessaan kauppiaan paluuta. Possuille maistuisi raikas hedelmäsmoothie. 


Kaupan yksinkertaista valikoimaa (joka koostui lähinnä parista urheilupaidasta, lehtisistä ja hedelmäkorista) lähdin täydentämään Village gift boutique-setillä. Tätä settiä on saanut vuosikaudet vähän joka paikasta. Juuri nyt se oli viimein myyty loppuun. Halusin ostaa sen täydellisenä, mutta lähes kaikista käytetyistä seteistä puuttui jokin osa. Päätin kysyä Lontoon Sylvanian shopilta, olisiko heillä jäänyt johonkin nurkkaan lojumaan yksi lahjatavarasetti. Minulla kävikin hyvä tuuri, sillä he olivat juuri seuraavalla viikolla saamassa erän tätä settiä. Hintalappu tosin oli aika kauhea, koska he myyvät valikoimasta poistuneita settejä korotetuin hinnoin. Onneksi tarjolle tuli setin valkoinen versio, jonka ajattelin sopivan paremmin valkoiseen lahjamyymälään.

Koska alkuperäiseen settiin kuului pieni korillinen hedelmiä, päätin korostaa tätä valikoimaa omassa kaupassani. Toin kauppaan vintage limupulloja, laseja sekä vastahankkimani Mehukaupan blenderin shmoothieita varten. Blenderin vieressä on iso korillinen banaaneja, jotka valitettavasti näkyvät aika huonosti kuvassa. 

Alkuperäinen omistaja on vahingossa liimannut tiskipöydän tarran väärin päin. Tiskin kuuluisi seistä samalla tavalla kuin vasemmanpuoleinen ruskea tiski. Tarran saisi ehkä irti, mutta ajattelin tiskin toimivan noinkin päin. Ainakin se tuo hieman vaihtelua näihin kauppoihin, jotka koostuvat kaikki samasta sisällöstä: tiskistä, kassakoneesta ja hyllystä, pienellä valikoimalla tuotteita. 
Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen. 

12.9.2021

Siilinkolo


Tämä pikkutalo oli yksi niistä uutuuksista, joiden vuoksi palasin taas keräilyn pariin. Olen aina himoinnut alkuperäistä japanilaista myyränkoloa, joka on niin harvinainen ja kallis, etten ehkä koskaan tule sitä saamaan. Tämä myyränkoloa muistuttava puskatalo on kuin miniversio alkuperäisestä! Talo sopii erinomaisesti paitsi vauvahahmoille, myös haltioille! En ole tähän asti oikein keksinyt, mihin japanilaiset Misty forest haltiani laittaisin. Tämä mökki on kuin niille tehty. 

Myös valkoiset hiirikolmoset olivat niin herttaiset, että ostin ne kokoelmaani jo ennen kuin edes päätin aloittaa taas keräilyn. Sylvanialaisten valikoimaan on alkanut tulla yhä enemmän ja enemmän näitä minivauvoja. Toivottavasti SF ei ole menossa samaan kuin tapahtui Littles pet shopeille: Pian tarjolla on vain kaikkein mineimpiä hahmoja, ei aikuishahmoja juuri ollenkaan.



Puskatalon mukana tuli kummallinen toukka...?

 

Ehei, ei se toukka ollutkaan! Vaan selvä osoitus sylvanialaisten toisesta suuntauksesta: Pehmeät materiaalit on alettu korvata yhä useammin muovisilla osilla. talon mukana tuli siilivauva ja siilille erinomaisesti istuva makuupussi. Pussi vain on kova ja muovista valettu, jota vähän ihmettelen. Olisihan kankaastakin voitu makuupussi ommella? Makuupussi on niin massiivinen, ettei se oikein edes mahdu mihinkään esille, ei varsinkaan tähän minitaloon. Lisäkis se näyttää sivusta katsottuna omituiselta. Ylhäältä se on ihan söpö. 

8.9.2021

Sulavat sylvanialaiset


Säilöttyäni useiden vuosien ajan sylvanialaiskokoelmaani säilytyslaatikossa, koin ikävän yllätyksen ottaessani ne taas esille. Yllä on kokoelmani sylvanialaisten omia pehmoleluja, nukkapintaisia eläinhahmoja. Nämä ovat varsinaisia sylvanialaisia pehmeämpiä, sisältä ikään kuin kumisia. Vuosien saatossa pari lelua oli jäänyt makaamaan kovien muoviosien päälle - ja sulanut. 


Tämä nallerassu oli saanut viimeiseksi leposijakseen vauvan kehdon. Nalle näyttää kuin liimatulta kehtoon kiinni, mutta todellisuudessa tässä ei ole käytetty ollenkaan liimaa vaan nalle ja kehto ovat alkaneet sulaa tosiiinsa kiinni. 

Tutkin asiaa ja ilmeisesti syynä on nalleen käytetty muovinpehmennin. Tämä aine pitää nallen pehmeänä ja hieman taipuisana. Kun nallen muovissa oleva pehmennin joutuu kosketuksiin kovan muovin kanssa, alkaa se pehmentää myös tätä.  


Kääntämällä kehdon ympäri näemme, että kova muovi on jo läpi asti pehmentynyt! Tämä läpi tunkeva mössö oli kuin tuoretta liimaa. Sen pystyi repimään helposti irti sormilla ja tilalle jäi lössöinen kolo. 
 

Ajattelin aluksi jättää nallen viimeiseen leposijaansa, mutta muutin lopulta mieleni. Kehdon pehmentyminen olisi vain jatkanut ja nallelle olisi saattanut lopulta käydä ties mitä. Jo ihan uteliaisuuttani päätin irrottaa nallen. Irrotusoperaatio muistuttaa jotakin kauhuelokuvan kohtausta, jossa uhrin iho sulaa pois päältä. Nalle parka!



Onneksi nallen etupuoli jäi vielä ihan ehjäksi. Takapuolen nahka jäi kiinni kehtoon. 

Tuon tämän esille, että voisitte ennaltaehkäistä tätä ongelmaa! Vaarassa ovat kaikki kumiselta tuntuvat pikkuesineet. Omassa kokoelmassani sulamista on tapahtunut niin säilytyslaatikossa kuin vitriinissä olleille esineille. Tähän mennessä enemmän tai vähemmän ovat sulaneet: 

  • Sylvanialaisten pehmolelut
  • Vauvan leikkipallo
  • Suuri joukko vihanneksia, kuten kurkut, paprikat, porkkanat jne. 

Eli kaikki osat, jotka tuntuvat hieman joustavalta tai pehmeältä, saattavat sisältää tätä muovinpehmennintä. Älä jätä näitä osia kosketuksiin kovan muovin kanssa! Laita väliin ainakin kangasta tai säilytä ne erillisessä pussissa. Netistä luin, että sulamiselle alttiit osat on hyvä säilyttää alkuperäisissä myyntipakkauksissaan. 

P.S: Ylimmässä kuvassa on tämän hetkinen kokoelmani erilaisia sylvanialaisten pehmoleluja. Vielä puuttuu muutamia erilaisia ja esittelen sitten nämä ihanuudet erikseen. Selkänahatonta nallea säilytän tällä hetkellä minigrip-pussissa. Myös punainen pupulelu oli ehtinyt hitusen sulaa kiinni vauvojen rattaisiin. Onneksi sulaminen oli vasta aluillaan ja sain pupun melkein ehjänä irti, mutta rattaiden reunaan jäi sulanut lovi. 

5.9.2021

Tutorial: Sylvanian families kirjasto #2


Aloitetaan tutorialin toinen osa takaperoisesti. Tässä on sylvanialaisten kirjasto valmiina, asiakkaineen!

Akvaariokaappi on vähän turha iso niin tänne kuin nukketaloonkin, mutta mielestäni akvaario sopii kirjaston rauhalliseen tunnelmaan. Lisäksi siihen kuuluu hieman kirjojakin. 
Vihreä kirjahylly on Bettyn lelukaupan alkuperäinen hylly maalattuna. Kävin ryöstöretkellä muissa asetelmisstani ja onnistuin haalimaan kirjastoon aika hyvän valikoiman kirjoja. 
 

Tykkään käyttää astelmissani ainoastaan aitoja sylvanialaisten tavaroita. Ainoa customoitu tavara rakannuksen lisäksi on tuo "Log book" eli lainausluettelo. Senkin pohjana on oikea SF-kirja, mutta koska siitä puuttui kokonaan kannet, tein siihen nahkaa jäljittelevästä paperista mustat kannet.

Lukutilaa kirjastossa on melko niukasti, joten lapset voivat lukea kirjoja lattiatyynyjen päällä.



Sitten siihen customointiin. Irroitin lelukaupan alkuperäisen markiisin ja käytin sitä muottina uuden pahvisen lipan valmistuksessa. Tämä raidallinen markiisi on tehty muropaketista, valkoisesta DC fixistä sekä vihreästä kontaktimuovista (DC fix-kopiosta). Pohja on valkoinen ja leikkasin siihen vihreät suikaleet viivotinta ja mattopuukkoa apuna käyttäen. 

Vihreä katto piilottaa alleen kaupan alkuperäisen katon! Löysin netistä skannatut versiot tämän kaupan katosta ja Photoshopilla muokkasin värin punaisesta vihreäksi. Tulostin kattopalat, leikkasin ne mattopuukolla ja päällystin kontaktimuovilla. Lisäsin vielä pienen pätkän kattotiiliä katon keskikohtaan katonharjaksi.   


Lopuksi muokkasin vielä lelukaupan kyltin. Käytin scannattua kylttiä pohjana ja muokkasin sen päälle wordissa uudet värit ja tekstit. Kyltin leikkaaminen täsmälleen oikeaan kokoon vei muutaman yrityksen. Kopiopaperin väripinta lähtee herkästi repeämään paljastaen valkoisen pohjan, joten päällystin kyltin ensin ja leikkasin sen vasta vahvistettuna. Tekemäni kyltti istuu niin napakasti alkuperäisen kyltin pohjassa, että minun ei tarvinnut edes kiinnittää sitä millään. Sen voi milloin tahansa ottaa pois ja Bettyn lelukaupan kyltti on taas entisensä! 

"Main street library" oli mielestäni tarpeeksi geneerinen nimi, jotta sitä voisi erehtyä luulemaan aidoksi. Bettyn lelukapan amerikkalainen versio on "Main street toy shop", joten siinäkin mielessä nimi sopii hyvin kirjastolle. Onhan se rakennettu entisen lelukaupan taloon. :) 

Tykkään kirjaston vihreästä teemasta kovasti ja sitä voisi vielä kehittää vihreämmäksi, kun kokoelmaan eksyy ylimääräisiä vihreitä huonekaluja.  

1.9.2021

Tutorial: Sylvanian families kirjasto #1

Olen jo kauan haaveillut customoidusta pikkurakennuksesta ja sylvanialaiseni ovat jo kauan kaivanneet omaa kirjastorakennusta! 

Sylvanialaisten tuotevalikoimassa on kyllä jos jonkinlaista rakennusta aina myllystä pitseriaan, mutta jostain syystä kirjastot ovat harvassa. Joidenkin koulujen mukana on tullut kirjasto-osa, mutta en itse keräile isompia rakennuksia ollenkaan. Kirjasto on siis tehtävä itse! 

Aloitin projektin ostamalla käytetyn Bettyn lelukapan huuto.netistä edullisesti. Setti itsessään oli oikein hyvässä kunnossa ja siitä puuttui oikeastaan vain Bettyn mekko. Huonompikuntoisempikin rakennus olisi käynyt projektiini. Koska rakennus itsessään oli niin hyvässä kunnossa, päätin customoida sen siten, että rakennuksen voisi halutessaan muuttaa takaisin alkuperäiseen asuunsa. 

En ottanut kuvaa aloitustilanteesta, mutta tässä näette alustavaa suunnitelmaa projektille: 


Olen tässä vaiheessa jo tehnyt lautalattian sytytystikuista. Koska lattia on niin tiukasti paikallaan, en edes liimannut sitä kiinni. Suomalaisesta kirjakaupasta löysin origami- tai sräppäyspaperiarkkeja, joista sain hyvät materiaalit tapetteja varten. valitsin tähän projektiin kauniin kukkatapetin. Huonekalujen värimaailmaksi valitsin vihreän ja keltaisen. Alkuperäinen lelukaupan hylly on ainoa osa, jonka customoin peruuttamattomasti: Sekin sai vihreän maalikerroksen. 


Tein aluksi suttupaperista mallikappaleet mittaamalla taloa. Ikkunan kohdat väritin kevyesti lyijykynällä, jotta sain ikkunan aukon leikattua tarkasti oikeaan kohtaan. Lopuksi käytin mallia tapetin leikkaamiseen. Lopputulokseen olin muuten tyytyväinen, mutta kuvion kohdentamiseen olisin voinut kiinnittää enemmän huomiota. 
Kahvitikut sopivat erinomaisesti lattialistoiksi. Listat peittävät kätevästi lautalattian pienet virheet, kuten epätasaiset päät. Kahvitikut maalasin akryylimaalilla valkoiseksi.


Sisäremontti alkaa olla valmis! Tapetit kiinnitin paikalleen ohuen, kaksipuolisen teipin avulla. Teipin saa luultavasti pois ilman, että taloon jää niistä jälkiä. Listat on liimattu tapettiin. Lautalattian lakkasin hieman kiiltävämmäksi ja likaa sekä kosteutta hylkiviksi.


Pienoismalleja maalaavalta veljeltäni sain apuja hyllykön maalaamiseen. Spreijasimme hyllyn aluksi primermaalilla. Sen jälkeen maalasin sen ainakin kuuteen kertaan akryylimaalilla, kunnes maalipinta oli tarpeeksi tasaisen vihreä. 

Seuraavaksi paneudumme talon ulkopuoliseen customointiin.