16.6.2010

Sylvanian Fanclub!

Jihuu, viimein tapahtuu täällä pohjolassakin jotain!
En juuri koskaan osta sylvanialaisia Suomesta, koska tänne saapuu vain hyvin rajoitettu valikoima settejä ja lisäksi niihin lätkäistään kaksinkertainen hinta verrattuna ulkomaihin. Mutta uteliaisuudesta silti käyn välillä kurkkimassa tarjontaa ja uutuuksia. No, yllätys oli melkoinen, kun huomasin pohjoismaiden kotisivulle ilmestyneen Fanclub-osion!
Eikä liittyminen maksanut enempää kuin 5€! Ei erillisiä postikuluja ja ilmainen hahmo + muuta kivaa kuuluivat hintaan.

Väittävät liittymislahjana olevan vauvahahmon olevan sen verta rare, ettei sitä muualta saisi. Epäilen tätä kyllä suuresti, sillä liittymisohjeiden sivussa pyörivässä diaesityksessä näytetään hunajakarhuperheen toinen kaksostyttö. Ja näitä kyllä saa ostettua jopa Suomesta. Mutta ehkä kyse olisi sittenkin jostain toisesta hahmosta? Pääsisinkö kerrankin kansainväliselle foorumille näyttämään tilaajalahjaa, josta keräilijätoverit Englannissa ja Amerikassa voivat vain haaveilla? En elättele kauheasti toiveita, mutta on silti hauskaa katsoa mitä sieltä saapuu :) Lisäksi postin pitäisi tuoda uusi katalogi ja SF-historiankirja. Historiankirja minua kiinnostaa erityisesti, vaikka luulen senkin olevan lähinnä kirjanen.

No, kahden viikon päästä lupaan kertoa teille, miten kävi. Jos joku muukin tahtoo kokeilla onneansa niin tässä teille linkki pohjoismaiden Sylvanian Families-sivustolle.
*Klik* SF-fanclub *Klik*

3 kommenttia :

  1. moi voitko kertoa mistä ulkomailta ostat noita sf-hahmoja.

    VastaaPoista
  2. Ebay uk on hyvä paikka etsiä käytettyjä ja eri hintaisia uusia sylvanialaisia. Ebay.com taas on kansainvälinen kauppapaikka ja sieltä löytyy japanilaisiakin sylvanialaisia.
    sylvanianfamilies.com on erinomainen kauppa Lontoossa joka lähettää Suomeenkin sylvanialaisia (valikoima on ehkä internetin laajin, jos ei ebayta lasketa mukaan). Kaupasta voi tilata lähettämällä heille sähköpostia.
    Suomen verkkokaupoista laajin valikoima löytyy lahjakas.fi sivustolta. Isoista marketeista voi löytää sylvanialaisia (prismat, citymarketit yms.) ja BR lelut ja Toys r us myyvät niitä myös hyvällä valikoimalla.
    Jos etsii harvinaisempia hahmoja kannattaa ehdottomasti tutustua myös amerikkalaisen keräilijän Wendyn joka toinen kuukausi ilmestyvään myyntilistaan: http://sylvanian-families.net/Figuresshoppe.html
    Osa hahmoista on kalliita, mutta toisaalta sieltä on helppo tilata (lähetä vain sähköpostia ja maksa paypalilla) eikä hahmoista tarvitse käydä huutokauppaa niin kuin ebayssa.

    Lopuksi haluan suositella paria Malesialaista kauppaa, joista voi ostaa mm. japanilaisia sylvanialaisia: all99.com ja BeHappy. Hinnat ovat Malesiassa halvat, mutta postikulut sitten taas hieman kalliimmat.

    Toivottavasti tämä auttoi. Kysy, jos jokin jäi vielä epäselväksi. Olet myös tervetullut sylvanian families suomifoorumillemme, jos et jo ole siellä: http://sylvanianfamilies.foorumit.fi/index.php

    VastaaPoista
  3. Heippa! Kiitos hyvästä vinkistä. Blogisi ansioista innostuin Sylvanian Familiesista, ihania! ^^ Muutenkin blogistasi on löytynyt hyviä vinkkejä (lukemassa läpi parhaillaan :D), samoja kiinnostuksen kohteita kun löytyy enemmänkin (manga, yaoi). Jatka samaan malliin, upea blogi! ^^

    VastaaPoista