29.8.2021
Mistä puuttuvat sylvanialaiset?
25.8.2021
Sylvanian Toy Shop
Sylvanian toy shop oli kaupoissa myynnissä, kun aloitin SF-keräilyn. Siihen aikaan sylvanialaiset olivat varsin kalliita ja ehkä oma tulotasokin oli jonkin verran heikompi. Tämä lelukauppa maksoi muistaakseni 80€ ja oli minulle liian kallis hankittavaksi. Tutkin pakettia kyllä tarkkaan kaupassa, mutta lopulta totesin, että vaikka pidänkin kaupan mallista, on se sisällöltään aika vaatimaton. Millainen "lelukauppa" myy pelkästään nukketaloja? Doll house shop olisi ollut paljon kuvaavampi nimi setille. Ihmettelin myös sitä, ettei kaupan mukana tule myyjähahmoa ollenkaan.
Myöhemmin julkaistu Betty's toy shop vain vahvisti käsitystäni siitä, ettei tämä kauppa ole se oikea lelukauppa kauppakujalleni. Tässä oli kuitenkin ristiriita: Haluan kerätä kaikki pienet kaupparakennukset kokoelmaani, mutta tämä ei mitenkään istunut kriteereihini. Sen sisältö on tylsän yksipuolinen (melkein kaikissa pikkukaupoissa on), mutta kauppa on ängetty niin täyteen nukketaloja, ettei sen valikoimaa voi oikein monipuolistaakaan ottamatta joitakin osia pois.
Vasta alettuani taas keräillä, päätin että on tullut aika hankkia viimeiset minikaupat, jotka kokoelmastani vielä puuttuvat. Totta kai Sylvanian toy shop oli sinä aikana poistunut kauppojen valikoimasta, joten sain ostaa sen nyt täyteen keräilyhintaan ebaysta. Maksamani hinta oli suolainen ja paketin saavuttua petyin, sillä vaikka setissä onkin kaikki osat, puuttuu osa tarroista. Setin mukana on tullut tarra-arkki, joka sisälsi nukketalojen tapetteja ja lattiapintoja. Nämä puuttuivat, myös yksi seinän julisteista puuttuu. Otin yhteyttä myyjään, mutta hän ei löytänyt puuttuvia tarroja kotoaan. Sain pienen hinnan alennuksen hyvitykseksi. Sepä siitä "täydellisenä" myydystä setistä. Noita tarroja ei tule varmasti koskaan vastaan, muuten kuin ostamalla toinen setti, joka oikeasti on täydellinen.
Juuri kuten olin ajatellut, on tämän setin tuunaaminen melko vaikea. Saatoin kyllä lisätä pari extranukketaloa eri puolille kauppaa, mutta en montaa. Lisäksi toisen väriset nukketalot eivät oikein istu näihin alkuperäisiin. Yllä olevista kuvista näkee heti lisätyt osat.
Tämä pikkukauppa istuu kuitenkin nätisti yhteen japanilaisen kukkakaupan kanssa. Ne ovat saman tyyliset ja samaa kokoluokkaa. Muita tämän kokoisia taloja ei sarjassa taida ollakaan. Loppujen lopuksi olen iloinen, että minikauppakokoelmani lähenee täyttymystään tämän lelukaupan myötä.
P.S: Tarvitsen enemmän tilaa kauppakadun rakennusten esittelyyn! Nurmimattoa, taustamaiseman ja lisää pusikoita Ikeasta.
22.8.2021
Messinkisänky ja tyynyjen ompelua
Aloitettuani taas keräilemään, olen pitänyt silmällä tuota messinkisänkysettiä. En ole tilannut sitä kalliilla hinnalla ebaysta, koska settiä kuitenkin myytiin aika yleisesti Suomessa ja toisekseen, sängyn asettelu esille on melko hankalaa. Sänky on nimittäin iso ja vaatii nukketalostakin paljon tilaa. Lopulta kävi, kuten olin odottanut: Joku laittoi setin myyntiin käytettynä, joskin hieman vajaana. Ostin sängyn, patjan, peiton ja yöpöydät. Yölamppuhan minulla jo olikin, kellonkin sain korvattua helposti saman kaltaisella, toisesta yöpöytäsetistä. Kirjojen uupuminenkaan ei ollut avainkysymys, sillä SF-kirjoja minulla on paljon.
Sen sijaan setistä puuttuivat tyynyt. Muistelin, etteivät messinkisänkysetin tyynyt olleet mitään kovin ihmeellisiä ja päätin, että voin ehkä ommella korvaavat tyynyt itsekin!
Tuumasta toimeen. Äidiltä sain palan samanlaista kangasta, kuin setin peitossa. Prismasta löysin reunapitsiä, joka ei ole alkuperäisen kanssa aivan samanlaista, mutta ehkä jopa nätimpää. Mittailtuani sänkyä, huomasin sen leveyden vastaavan kahta tulitikkuaskia.
Piirsin tyynyt kankaalle askin avulla, jätin saumavaran ja leikkasin kappaleet. Ompelin pitsinauhaa kangaspalojen reunaan käsin, käänsin kankaan kaksinkerroin ja ompelin ne yhteen. Näin pientä projektia varten en jaksanut viritellä ompelukonetta, mutta koneella homma olisi sujunut hujauksessa. Käsin nypertäen projektiin meni ehkä tunti tai pari. Lopuksi lyhensin saumanvaraa saksilla pienemmäksi, käänsin tyynypussit oikein päin ja täytin ne vanulla. Viimeisen sauman, pitsipäädyn, ompelin kiinni näkymättömillä pistoilla. Lopputuloksen näette alla, olen itse työhöni varsin tyytyväinen.
18.8.2021
Kallis paluu SF-keräilyn pariin
On ollut mukavaa palata takaisin Sylvanialaisten keräilyn pariin. Suloiset eläinhahmot ja hyvälaatuiset miniatyyritavarat saavat minut oikein hyvälle tuulelle. Olen antanut itselleni luvan täydentää kokoelmaani niin roskikseen vahingossa päätyneitä settejä kuin väliin jääneitä settejä ja hahmoja vuosilta, jolloin en ole keräillyt. Jossain määrin olen myös hankkinut takaisin hahmoja, jotka myin pois lopetettuani keräilyn.
Vähemmän iloinen puoli Sylvanialaisissa on niiden hinta. Kun aloin keräillä, olivat uudet sylvanialaispakkaukset kaupassa nykyistä paljon kalliimpia. Normaali eläinperhe saattoi maksaa citymarketissa 45€, joka oli minusta aivan järkyttävä hinta niin silloin kuin nytkin. Sylvanialaisten tullessa suositummiksi, ovat hinnatkin pudonneet. Nyt saa järkyttäviä hintoja maksaa vanhoista vintageseteistä ja -perheistä, joita ennen sai ebaysta melko edullisestikin.
Huvin vuoksi olen listannut alle ostokseni parilta viimeiseltä kuukaudelta, aloitettuani taas keräilyn. Olen jättänyt postimaksut, tullimaksut ja postin käsittelymaksut pois, jotta lista näyttäisi edes jollain tapaa järjelliseltä. Tiedän kyllä itse todellisen summan.
Sylvanialaishankinnat kesä-heinäkuu 2021 (pyöristetty lähimpään euroon):
Ebay:
Noitakissakaksoset, carrycase, 35-vuotisjuhlajulkaisu Japani 14€
Family Barbeque set, Japani 7€
Sweet Cake Shop, Japani 58€
Country boutique, Japani 43€
Sylvanian Toy shop 55€
Vintage ice cream cart spares: bottles, glasses and donuts 7€
Suomalaiset kaupat:
Kenkäkauppa 16€
Musta kissaperhe 27€
Persialaiskissaperhe 27€
Persialaiskissavauva 11€
Villakoiravauva 8€
Puudeliperhe 24€
Karhuperhe 20€
Herkkukauppa 20€
Vaahterakissaperhe 27€
Vaahterakissavauva 9€
Karamellikoiraperhe 28€
Blind bag x 2 10€
Vauvasiilin pesä ja hahmo 18€
Facebook:
Saukkokaksoset ja -perhe 77€
Matkamuistokauppa, vintage huonekaluja, Beagle vauva, koira sisarukset 80€
Puumaja ja kakku 12€
Messinkisänkysetin osia, Bathtime with mother, Juice bar set ja pari pupulasta 45€
Possukolmoset 24€
Blindbag vauvoja 3kpl 12€
Sylvanian Families Shop:
Kengurukaksoset 18€
Isän vaatteet 8€
2kpl vintage posliinikulhoja 7€
Town girl chocolate rabbit big sister 12€
Village gift shop + 2 hahmoa 59€
Huuto.net:
Bettyn lelukauppa tuunaukseen 13€
Kenguruperhe 15€
Sisko kotona -setti 15€
Yhteensä 826€
Näiden jälkeen sanoisin, että keskityn enemmän edullisten diilien hankintaan. Joskaan ostoslistani ei ole enää järin pitkä. Vintagesylvanialaisia on suomessa erittäin harvoin tarjolla, jonka takia keräilyharrastus tulee todella kalliiksi. Postikulut maailmalta Suomeen ovat aivan järkyttävät ja EU:n ulkopuolisista ostoista tulli perii nykyään myös alvit. Jostakin syystä Ebay ei löydä juuri mitään sylvanialaisia EU:n sisältä vaan kaikki keräilyaarteet ovat keskittyneet Britanniaan ja Japaniin. Calico Critters-exclusiveja havittelevakaan ei pääse tulleista eroon, sillä CC:tä myydään vain Amerikassa.
Kerättyäni nyt melko muhkean kasan uutta kokoelmaani, haluan käyttää myös aikaa settien ja hahmojen valokuvaamiseen erilaisissa asetelmissa. Ja näistä kuvista tuotan tietenkin materiaalia blogiini!
P.S: Olen yllä nimennyt vain summittaisesti ostamani setit koska haluan esitellä ne kunnolla omissa blogipostauksissaan.
15.8.2021
Pupujen pehmisbaari
Ennen oli vielä jäätelöbaareja. Sylvanialaisten maailmassa jäätelöbaareja on edelleen! Ruskea pupuäiti pitää kylän suloista uutta jäätelöbaaria. Myyjättären poika nautiskelee yhdessä suloisen kisuli tytön kanssa jäätelöannoksistaan.
11.8.2021
Suuri kokoelmaonnettomuus, eli mikä meni roskiin
Eikö blogin kirjoittaminen ole aina jollakin tapaa terapeuttista? Tarkoitukseni on itse terapioida itseäni käsittelemällä aiemmassa postauksessani kuvailemaa kauheaa muutto-onnettomuutta, jossa suuri joukko sylvanialaisiani päätyi muuton yhteydessä vahingossa roskikseen.
Mutta miten iso kokoelmaani sitten katosi jätesäkin mukana polttolaitokselle? Voin lähes varmuudella sanoa, ettei säkki onneksi sisältänyt yhtäkään sylvanialaishahmoa. Olin koonnut pussiin ne huonekalut ja muut osaset, jotka eivät mahtuneet olemaan kunnolla esillä Lundby-talossani, jota sylvanialaiset asuttivat. Lisäksi pussissa oli jonkin verran "ulkoilma" settejä, joista en kauheasti välittänyt. Onni onnettomuudessa, että hävinneet osat olivat juuri niitä, joista vähiten pidin. En tosin olisi ikimaailmassa heittänyt niitä tahalteen roskikseen!
Aion nyt paneutua haavojen aukirepimiseen ja listata ne setit, jotka tiedän kadonneen muutossa. Sen jälkeen aion päästä asian yli.
Nämä setit katosivat muutossa, sekä huomioni niiden poissaolosta. Huom! Yksikään sylvanialainen ei joutunut roskikseen, joten kuvien hahmot ovat turvassa:
Olen oikeastaan ottanut jo varaslöydän menetyksistä parantumiseen. Osan näistä seteistä olen jo onnistunut ostamaan takaisin! Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa! Stay tuned!
6.8.2021
Toukkero on täällä taas!
Tervetuloa takaisin keräilyharrastuksiini keskittyvän blogin pariin! Toivotan lämpimästi tervetulleeksi myös uudet lukijat.
Siitä on kulunut nyt kahdeksan vuotta ja risat, kun viimeksi päivitin tätä blogia. Olin suoraan sanottuna jo lopettanut blogini, piilottanut sen ulkopuolisilta ja ennen kaikkea lopettanut Sylvanian families-keräilyn. Olen kuitenkin tehnyt onnellisen paluun vanhan keräilyharrastukseni pariin ja ajattelin siinä samalla myös herätellä henkiin tämän vanhan blogin. Näin alkajaisiksi voisin kerrata, mitä oikein tapahtui onnettomana vuonna 2013.
Kerättyäni sylvanialaisia yli kolmen vuoden ajan, olin saanut kokoelmani sille tasolle, ettei minulla enää ollut juuri muuta kuin uusia julkaisuja, joilla kasvattaa kokoelmaani. Olin laskujeni mukaan käyttänyt sylvanialaisiin jo yli 4000€ ja kokoelma oli varsin muhevan kokoinen. Minulta puuttuivat kunnolliset esittelytilat kokoelmalleni ja vähitellen esillä oleva nukketalo, tarvikkeet ja hahmot alkoivat kirjaimellisesti kerätä pölyä hyllyllä.
Silloinen parisuhteeni saavutti kokoelmani ohella myös eräänlaisen lakipisteensä. Päätimme avomieheni kanssa erota ja muutimme erillemme. Muuton aikana tapahtui kokoelmani kannalta kauhea onnettomuus, josta en ole toipunut kunnolla vielä tänäkään päivänä. Asuntoesittelyä varten olin pakannut joitakin ylimääräisiä tavaroita jätesäkkiin ja laittanut ne piiloon vaatehuoneeseen. Myöhemmin muuton aikana eteiseen oli onnettomasti kasattu roskikseen meneviä jätesäkkejä sekä tämä kokoelmatavaraa sisältävä säkki. Joku muuttomiehistä meni säkkien kanssa sekaisin ja iso pussillinen sylvanialaisiani sekä muita kokoelmatavaroita päätyi jätekatokseen. Huomasin asian vasta aivan liian myöhään, kun tätä osaa kokoelmasta en löytänytkään uudessa asunnossani.
Onnettomuutta pahentaa se, että olen auttamaton materialisti, joka kiintyy omaisuuteensa syvän emotionaalisesti. En saa rauhaa, jos yksikin tavarani on hukassa vaan etsin rauhattomana hukkunutta, kunnes se löytyy. Sylvanialaispussin jouduttua kaatopaikalle, en pystynyt enää nauttimaan kokoelmastani. Toki olin eronkin takia melko syvissä vesissä jo valmiina.
Kolmas syy keräilyn lopettamiselle oli tulevaisuudensuunnitelmani: Aloin säästää omaa asuntoa varten. Voin sanoa, ettei tiukka säästökuuri ja sylvanialaisharrastus sovi millään edes samaan lauseeseen. Sylvanialaiset ovat hävyttömän hintaisia leluja, etenkin keräilijälle, joka haluaa kokoelmaansa myös ulkomaisia vintagesettejä.
Laitoin suuren osan sylvanialaisistani myyntiin varsin onnistuneessa myyntilistatapahtumassa, jossa myin monia hahmoja. Listan sisältö on minulta päässyt katoamaan, joten en tänä päivänä ole enää aivan varma, mitkä tarvikkeet katosivat muutossa ja mitkä myin myöhemmin. Sen kuitenkin tiedän, ettei muutossa kadonneiden joukossa ollut hahmoja ollenkaan, vain tavaroita.
Sylvanialaisten myynti ja säästötavoitteeni olivat aikanaan menestys. Myöhemmin pakkasin lähes kaikki sylvanialaiseni pois, vitriinissä olevaa kauppakatua lukuunottamatta. En ole kuitenkaan koskaan toipunut muutto-onnettomuudesta. Se on ehkä suurin syy, miksi olen nyt palannut takaisin keräilemään näitä söpöstyksiä tavaroineen. Tavoitteeni on käsitellä tapahtunut blogini avulla ja silkalla rahalla aion korvata ne osat menetetyistä tavaroista, joita olen jäänyt kaipaamaan. Pelkkä aika ei ole tätä haavaa parantanut.
Sylvanian families valokuvakilpailuun rustaamani asetelma. Ensimmäinen vuosiin. |