21.6.2012

Kirpparilöytöjä vol.X

Kesälomareissumme Pohjoiseen sujui melkolailla syöpöttelyn ja pihistelyn merkeissä, kun liitto panttasi rahojaan. Tästä syystä Kainuun divareistakaan ei lähtenyt mukaan juuri muuta, kuin isohko nippu Masters of the Universe, eli He-Man lehtiä. :) Teen niistä joskus oman erillisen postauksensa, sillä epäilen, ettei minulta enää kovin montaa lehteä puutu.

Sen sijaan keskitymme tämänpäiväisen kirpparireissun löytöihin, joita kertyi suurehko kassillinen ja n. 30€ edestä. Sanottakoon heti, että kaikki nämä löytyivät yhdeltä ja samalta itsepalvelukirpparilta. Torstai näyttäisi olevan erinomainen kirpparipäivä:



Heti ensimetreillä kärryyn piti latoa neljä täyttä ja kaksi vajaata vuosikerrallista Barbie-lehtiä, jotka oli laitettu vuosittain n. 1€ maksaviin nippuihin. Periaattessa koetan välttää lehtien keräilyä niiden hankalan varastoinnin vuoksi, mutta näihin oli ihan pakko tarttua. Lehtien ilmestymisvuodet 1996-2001 osuvat juuri niille vuosille, jolloin itse leikin barbeilla. Tai no, ehken enää 2000-luvulla, mutta kuitenkin. Lehdet itsessäänhän ovat lähinnä lelumainoksia ja juuri siksi niistä on ihana bongailla omia ja kavereiden vanhoja Barbeja. Muistan lähes jokaisen lehdessä esitellyn uutuus-Barbin - ainakin olen nähnyt ne kaupassa tai telkkarimainoksessa. Ahh... mitä nostalgiaa. Harmi, että omat Barbini ovat kadonneet teille tietämättömille. Lehtien osto tuli kuitenkin halvemmaksi, kuin ko. nukkejen osto omaksi.

Toinen erinomainen löytö olivat nuo Blu-ray X-menit (osat 1-3 sekä Wolverinen oma elokuva). Hintaa näillä oli 3,50€/kpl ja levyt aivan uutta vastaavassa kunnossa. Kotona tosin huomasin, ettei näissä julkaisuissa ainakaan kansitekstien perustella ole suomitekstejä. Se selittäneekin vähän tuota hintaa, mutta käyvät kyllä minulle tällaisinakin.

Nappailin mukaani myös muuta kesäluettavaa, kuten nuo Agatha Christienit, joita minulla ei ollutkaan entuudestaan yhtään. Ihan kiva löytö oli myös Stephen Kingin SE, osat 1-2 joista pulitin 1€/kpl. Kansipaperit tosin puuttuu, mutta kelpaavat kyllä muutenkin epätäydelliseen King-kokoelmaani.

BR, eli Battle Royale on omasta mielestäni yksi parhaista japanilaisista elokuvista ja uusimman Anime-lehden artikkelin perusteella se olikin pyörinyt viimepäiviä mielessä. Oli mukava sattuma löytää se edukkaasti kirpparilta, 2€.

8 kommenttia :

  1. aijjaijjai kun näyttää hyvältä :) siis ei nuo barbie-jutut vaan x-menit ja battle royale. joo onpa halvalla lähteny nuo x-menit, liekkö joku tilannu ne ensin halvalla ulkomailta ja sitten pettynyt huomatessaan tekstitysten puuttumisen ja laittanu myyntiin. tuo battle royale on kyllä yksi suosikkileffoistani. onko tuo ns. leikattu vai leikkaamaton versio? mulla on joku special edition tjs jossa välillä kuvataan flashbackina niitä koululaisia pelaamassa koripalloa :D

    VastaaPoista
  2. Enpä tiedä, sillä samalla myyjällä oli paljon Bluray-elokuvia myynnissä. Saattoi olla joku meklarikin, joka on ostanut tuollaisen erän halvalla ulkomailta. Onneksi sitä itse osaa englantia tarpeeksi hyvin ja saa noista valittua sentään enkkutekstit tukemaan kuulemista.
    En ole vielä ehtinyt katsoa BR:ää, mutta tuo on semmoinen kahden levyn versio ja kiekossa taisi lukea, että Director's cut. Kumpikohan se sitten mahtaa olla? BR on kyllä loistava elokuva, olen suunnitellut lukea sen myös mangaversiona.

    VastaaPoista
  3. Katsoin Battle Royalen koteloa uudelleen ja näyttäisi, että tässä on kaksi versiota leffasta. "Feature film +extras" ja levy kakkonen on "Director's cut". Lisäksi levyissä lukee "BR special edition".

    VastaaPoista
  4. sulla ei oo sylvanian families lehteä harmi mä tiiän mistä sen saa

    VastaaPoista
  5. 2 euroa Battle Royalesta on kyl sellainen tarjous, ettei sitä vois ohittaa. Joko oot nähnyt Nälkäpelin?

    VastaaPoista
  6. Sattumalta löysin toisenkin BR-elokuvan kirpparilta viime viikonloppuna. En tosin ostanut, kun oli jo tämä ennestään! Se oli, joko Tuusulan Femmatorilla tai Järvenpään Helmi-kirpputorilla.

    VastaaPoista
  7. Ja nälkäpeliä en ole vielä nähnyt. Pelkään sen olevan BR:n kopio ja pahimmassa tapauksessa huono sellainen. :(

    VastaaPoista