11.10.2010

Toripäivä

Eikös maanantait olekin ihan yleisiä toripäiviä? Ai, ei vain? No, tänään on :)
Olen jo aiemminkin tielle kuvannut japanilaista Mini shop-kioskiani, mutta tänään sain samaan sarjaan toisenkin kioskin - vihanneskojun nimittäin!



Kuvassa molemmat kojut. Minikioskin myyntivalikoimaan kuuluu mm. elintarvikkeita (muroja, keksejä, hilloa, suklaata ja mehua) ja eväitä (baageleita ja eväsleipiä) sekä kannumehua. Halutessaan asiakkaat voivat myös napata mukaansa pokkarin tai kankaisen nenäliinan. Kankaisen kauppakassinkin voi tästä kioskista ostaa päivän lehtien kuljetukseen.
Uudessa vihanneskojussa taas myydään kaikkea vihanneksista marjojen kautta hedelmiin. Kuvassa näkyykin melko hyvin koko kasviskirjo. Myyntipöydällä on tarjolla myös tuoreita mansikoita, jotka on pakattu jännään laatikkoon yksittäin.
Setin mukana tuli myös kaksi säilyketölkkiä ja kaksi hillopurkkia, joista toisen etiketti oli hukkunut matkalla :( Myös yksi paprika puuttui, mutta tilalla oli yksi ylimääräinen omena. Eipä tuo siis haittaa. Kojujen myyjät eivät kuuluneet setteihin mukaan vaan ovat muualta peräisin.

Kuvassa näette myös melko uuden orava-perheen, Furbanksit, jonka esittelyyn olen odottanut oikeaa tilaisuutta:



Orpo orava-vauva on siis saanut viimein perhettä :) Ostin isän ja sisaren Wendyn Adoption Shoppesta. Nämä ovat Flairin Suomessakin myymiä Furbanks-oravia. En ostanut kaikkia Flairin hahmoja, sillä haluan koota tämän perheen eri sarjojen oravista. Suunnittelen ostavani perheeseen Calico Critters sarjan amerikkalaisen äiti-oravan ja vanhemman japanilaisen orava-veljen. Nämä siis ihan vain siksi, että keräily pysyisi kiinnostavana ja näillä hahmoilla on kauniimmat vaatteet kuin nykyisillä Furbankseilla. Sen sijaan pidän kuvassa näkyvien isän ja tyttären vihreäsävyisistä vaatteista. Isä-orava on niin komeakin! :D

13 kommenttia :

  1. Tori on IHANAN värikäs vaikka siinä olikin vaan kaksi kojua! Ja aivan ihana toi vihanneskoju. Mulla on toi sama isäkani, taisi tulla siinä hevosen ja kärryn mukana, siinä missä on myös vihanneksia ja hedelmiä ja sitten se myyntipöytä. Mistä muuten ostit sen vihanneskojun? Tai siis, että oliko joku vanha ebaystä mitä ei enää ikinä saa vai joku uusi japanilainen kenties? :)

    VastaaPoista
  2. Joo, isäkani tuli vihanneskärryn ja ponin kanssa :) Kokoelmassani on oikeastaan kolme vihanneskauppaa tällä hetkellä :D Kovaa kilpailua sylvaniassa. Pitäisi varmaan kuvata nekin joskus yhteen potrettiin.

    Tämä vihanneskoju on vanhempaa tuotantoa, joka on käsittääkseni jo poistunut Japanin markkinoilta. Voitin sen ebaysta alkuperäisen paketin kanssa, mutta kuten sanoin, vain 99% täydellisenä ;) Paprika puuttuu :P

    Näitä kojuja näkee aina silloin tällöin ebayssa, ei tosin kovin usein. En maksanut tästä itseäni ihan kipeäksi. Vajaat 15£ kuitenkin... + postikulut.

    VastaaPoista
  3. Näyttää tosi söpöltä, ja on paljon pieniä tavaroita.
    Aina on kiva katsoa sinun blogiasi, koska täällä on paljon nättejä kuvia.
    Muuten olen ostanut viime aikoina norsuperheen, ja blogini on muutettu uuteen paikkaan.
    http://ameblo.jp/pikkumansikka/

    VastaaPoista
  4. Kiitos Mari! Kiva kun tulit käymään täällä:) Näin sinun uuden blogisi. Se on tosi kaunis! Mutta sitä on vähän hankalaa lukea kun kaikki linkit on japaniksi. En löytänyt kommentointi-linkkiä ollenkaan :(

    Norsuperhe on tosi söpö. Haluaisin itse varsinkin ne vauva-norsut :) Japanissa on muuten ilmestynyt uusi seisova vauva-norsukin.

    VastaaPoista
  5. Minäkin haluaisin norsuvauvan.
    Nyt minua kiinnostaa Japanissa myyvä kimono-set.
    Muuten kiitos, olet käynyt blogissani.
    Itse asiassa blogini oikealla rivilla on vinkki suomeksi, miten kommentoidaan.
    Vinkki on "Flag conter"n alla.(^_-)-☆

    VastaaPoista
  6. On kyllä ihana värikäs tuo vihanneskoju! Aivan rakastuin noihin hedelmiin ynnä muihin myytäviin :D Ja oraviesi asut olivat minustakin nättejä.
    Itse olen hurmaantunut uusista mangusteista! En tosin haluaisi koko perhettä, mutta pelkkään mangustivauvaan en ole törmännyt. Onko sinulla tietoa sellaisesta? Mistä ylipäänsä olet saanut kaiken tietosi? Itse kun olen tällainen "tohelokeräilijä", joka ostaa sitä mitä eteen tulee ja kaupassa myydään...

    VastaaPoista
  7. Magnustiperheelle ei ole olemassa yhtä yksittäistä vauvaa vaan kolmoset! :) Suomessa valikoimat ovat todella ankeat, mutta periaatteessa varmaan näitä kolmosiakin myydään jossakin. Itse en ole näihin niin ihastunut. Magnustiperheen mustat silmätympärykset on aika pelottavat ja vauvoilla on suut auki (ikuinen blääh :P).

    Tietoni olen kerännyt tässä puolentoista vuoden ahkeran surffailun tuloksena. Kaikkein parhain tiedonlähteeni on kuitenkin Sylvanian Families-foorumi, jossa minuakin viisaammat keräilijät vastaavat mihin tahansa kysymyksiin. :) Foorumille on kaikki SF-fanit tervetulleita jos vain englanti sujuu. Sitten tuota sylvanianfamilies.com-verkkokauppaa kun selaa niin aika kivasti pysyy kärryillä siitä, mitä SF-tavaroita on ilmestynyt. Suomen prismoista ja sittareistahan löytyy vain vaivainen murto-osa kaikista hahmoista ja tarvikkeista...
    Ja vielä pitää mainita Wendyn upea kokoelmasivu, josta löytyy kuvia todella harvinaisistakin hamoista.

    VastaaPoista
  8. You really do find great things online! I love your mini shop! It makes me feel like walking up to it and getting a newspaper. :-)

    VastaaPoista
  9. I got the Mini shop from Wendy's Adoption Shoppe :) I wonder if there are other small market booths like these. There is a "book shop", but it does not have a roof like these.

    VastaaPoista
  10. so where did you find the vegitable stall? I've been looking for it FOREVER!!!

    VastaaPoista
  11. I won it from ebay. :) There were two of them available at the time. Hope there will be more of them soon.

    VastaaPoista
  12. lucky you ;) there have been a few on ebayuk, but the seller wouldn't ship to US. sucks to be me. haha

    VastaaPoista
  13. Hi.i am sylvanian families fanatic too.
    my blog is
    http://tw.myblog.yahoo.com/bear-familial/gallery?fid=19&page=7

    welcome to my blog.

    VastaaPoista