18.8.2021

Kallis paluu SF-keräilyn pariin

On ollut mukavaa palata takaisin Sylvanialaisten keräilyn pariin. Suloiset eläinhahmot ja hyvälaatuiset miniatyyritavarat saavat minut oikein hyvälle tuulelle. Olen antanut itselleni luvan täydentää kokoelmaani niin roskikseen vahingossa päätyneitä settejä kuin väliin jääneitä settejä ja hahmoja vuosilta, jolloin en ole keräillyt. Jossain määrin olen myös hankkinut takaisin hahmoja, jotka myin pois lopetettuani keräilyn. 

Vähemmän iloinen puoli Sylvanialaisissa on niiden hinta. Kun aloin keräillä, olivat uudet sylvanialaispakkaukset kaupassa nykyistä paljon kalliimpia. Normaali eläinperhe saattoi maksaa citymarketissa 45€, joka oli minusta aivan järkyttävä hinta niin silloin kuin nytkin. Sylvanialaisten tullessa suositummiksi, ovat  hinnatkin pudonneet. Nyt saa järkyttäviä hintoja maksaa vanhoista vintageseteistä ja -perheistä, joita ennen sai ebaysta melko edullisestikin. 

Huvin vuoksi olen listannut alle ostokseni parilta viimeiseltä kuukaudelta, aloitettuani taas keräilyn. Olen jättänyt postimaksut, tullimaksut ja postin käsittelymaksut pois, jotta lista näyttäisi edes jollain tapaa järjelliseltä. Tiedän kyllä itse todellisen summan. 


Sylvanialaishankinnat kesä-heinäkuu 2021 (pyöristetty lähimpään euroon): 


Ebay: 

Noitakissakaksoset, carrycase, 35-vuotisjuhlajulkaisu Japani 14€

Family Barbeque set, Japani 7€

Sweet Cake Shop, Japani 58€

Country boutique, Japani 43€

Sylvanian Toy shop 55€

Vintage ice cream cart spares: bottles, glasses and donuts 7€


Suomalaiset kaupat: 

Kenkäkauppa 16€

Musta kissaperhe 27€

Persialaiskissaperhe 27€

Persialaiskissavauva 11€

Villakoiravauva 8€

Puudeliperhe 24€

Karhuperhe 20€

Herkkukauppa 20€

Vaahterakissaperhe 27€

Vaahterakissavauva 9€

Karamellikoiraperhe 28€

Blind bag x 2 10€

Vauvasiilin pesä ja hahmo 18€


Facebook: 

Saukkokaksoset ja -perhe 77€

Matkamuistokauppa, vintage huonekaluja, Beagle vauva, koira sisarukset 80€

Puumaja ja kakku 12€

Messinkisänkysetin osia, Bathtime with mother, Juice bar set ja pari pupulasta 45€

Possukolmoset 24€

Blindbag vauvoja 3kpl 12€


Sylvanian Families Shop: 

Kengurukaksoset 18€

Isän vaatteet 8€

2kpl vintage posliinikulhoja 7€

Town girl chocolate rabbit big sister 12€

Village gift shop + 2 hahmoa 59€



Huuto.net: 

Bettyn lelukauppa tuunaukseen 13€

Kenguruperhe 15€

Sisko kotona -setti 15€


Yhteensä 826€

Näiden jälkeen sanoisin, että keskityn enemmän edullisten diilien hankintaan. Joskaan ostoslistani ei ole enää järin pitkä. Vintagesylvanialaisia on suomessa erittäin harvoin tarjolla, jonka takia keräilyharrastus tulee todella kalliiksi. Postikulut maailmalta Suomeen ovat aivan järkyttävät ja EU:n ulkopuolisista ostoista tulli perii nykyään myös alvit. Jostakin syystä Ebay ei löydä juuri mitään sylvanialaisia EU:n sisältä vaan kaikki keräilyaarteet ovat keskittyneet Britanniaan ja Japaniin. Calico Critters-exclusiveja havittelevakaan ei pääse tulleista eroon, sillä CC:tä myydään vain Amerikassa. 

Kerättyäni nyt melko muhkean kasan uutta kokoelmaani, haluan käyttää myös aikaa settien ja hahmojen valokuvaamiseen erilaisissa asetelmissa. Ja näistä kuvista tuotan tietenkin materiaalia blogiini! 

P.S: Olen yllä nimennyt vain summittaisesti ostamani setit koska haluan esitellä ne kunnolla omissa blogipostauksissaan. 



2 kommenttia :

  1. Juu, tämä onkin huono hetki aloittaa keräily uudelleen, kun kaikesta menee alv:t. En muistanutkaan tapaasi pitää kirjaa sylvanialaiseuroista - itse en kykenisi xD Se olisi liikaa nähdä summat joka ostoksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä ole varma, olenko aiemmin pitänyt kirjaa sylvanialaisteni hinnoista. Juuri siksi, että se on ihan kauheaa katsottavaa :D Joskus aiemmin olen vain päässäni laskenut, paljonko kokoelma oli siihen asti tullut maksamaan ja pääsin silloin jonnekin 4000-5000€:n tietämille. xP

      Tässäkin listassa on vain ostohinnat, ei tulleja eikä posteja. Jos ostaa Ebaysta voi nuo lisämaksut tuplata tuotteen hinnan!

      Poista