8.9.2010

Vaatekikkailua

Aikaa on jo kulunut edellisestä postauksestani kahdestakin syystä. Ensimmäinen syy on se, että uusia esiteltäviä ei ole vähään aikaan saapunut. Odottelen edelleen paria pakettia, joita pitää varmaan kohta alkaa karhuta lähettäjältä -.- Toinen syy on se, että sain töitä! Olen tästä ihan superiloinen sillä vaikka työ onkin määräaikainen on se kuitenkin 10kk pätkä ja vielä omalla alallani eli kirjastossa! Viimeiset lomapäivät ja työn alku onkin pitänyt minut aika tehokkaasti pois luovempien asioiden toteuttamisesta.

Pienenä huvituksena laadin tässä eräänä iltana jekun kanssakeräilijöilleni Sylvanian Families foorumilla. Lavastin muutamaan kuvaan "aivan uusia ja super cooleja" hahmoja jotka loin vaihtamalla vaatteita omien SF-hahmojeni kesken ja Photoshopin taikatyökaluilla. Näin syntyi:

Musta kissahääpari:



Tähän kuvaan olen käyttänyt yhtä ja samaa hahmoa, mustaa Charcoal-kissaisää, jonka puin sekä sulhaseksi että morsiammeksi ja yhdistin kuvat Photoshopissa. Morsiuspuku on lainattu Caroline Cottontaililta (en ole häntäkään teille vielä esitellyt koska odottelen sopivan sulhon löytymistä) ja frakin hovimestarikissalta. Silinteri on Waddlington ankka-isältä, joka tässä taannoin esiintyi perheineen kylpyhuonekuvissa.

Hawthorne hiiri-isovanhemmat:



Isovanhemmat tein pukemalla Hawthornen valkoiset hiirivanhemmat muilta isovanhemmilta lainaamiini asuihin. Mummon mekko on Keats-kissaisoäidin ja vaarin paita Tailbury-golffarikoiraisoisältä, housut Underwood mäyrä-vaarilta ja hattu Maces hiiri-pappalta. Kuvassa myös toinen Hawthorne hiirien kaksosista sekä vihreä keinutuoli, jota olen pantannut ja joka sopi tähän kuvaan aika kivasti vihreän mukin kanssa.
Jahka saan täydennettyä tätä valkoista hiiriperhettä, tulen luultavasti esittelemään heidät vielä erikseen ihan oikeissa vaatteissaankin.

Chiffon-koiramummo, Slydale-kettumummi ja hiirivaari:



Tässä vielä muutamia asukokeiluja eri perheiden isovanhemmiksi. Basil-hiirikokista tehty vaari onnistui minusta erinomaisesti. Hiirelle oli jätettävä kokin alkuperäinen paita, koska sitä ei solmion vuoksi saanut pois hahmon päältä. Mutta hyvältä se näyttää noinkin :) Koiraäidillä on yllään Maces hiirimummon leninki sekä hattu ja kettuäidillä Tailbury-mummolta lainattu kolttu.

Tarkoitus oli koettaa tehdä asuvaihdoksia myös lapsi- ja vauvahahmoille, mutta tässä vaiheessa minulta loppui kärsivällisyys, sillä jo näistä asuvaihdoksista tuli aivan hirvittävä sotku. Hahmojen riisuminen ja pukeminen ovat myös melko aikaa ja voimia vieviä puuhia.

Ja vielä loppuselvennykseksi: Nämä kuvat ovat lavastettuja eikä kuvissa näkyviä hahmoja voi sellaisenaan ostaa mistään. These pictures are faked and you can not buy the figures (as they are seen in the pictures) from anywhere.

1 kommentti :

  1. haha, I like how you made the black cat wedding couple! I'd love to see them for real! they should so make a black cat family.

    VastaaPoista