1.7.2010

Antiikkia olohuoneeseen

Hahaa! Posti on taas käynyt. Tällä kertaa sain jo pitkän aikaa himoitsemani olohuone-setin. Oikeastaan en tiennyt, että tämä oli alkujaan näin iso setti - lähinnä olen etsinyt setin punaisia antiikkinojatuoleja. Yllätyinkin, kun postipaketista kuoriutui huonekalujen lisäksi myös alkuperäinen Tomy:n pakkaus vuodelta 1985.


Paketista näkee myös setin alkuperäisen kokoonpanon. Kaksi kirjaa ja melkein koko astiasto puuttuivat. Paketin takapuolella oli vielä jälkellä alkuperäiset kuvat, jotka voi leikata irti ja käyttämään somisteina: Kaksi mattoa, taulu ja sanomalehti.



Huonekalut ovat alunperin myyty "Urban life"-sarjassa, johon kuului mm. ihania kartanoita sekä kuvan koiraperhe. Nämä koirat eivät ole aitoja kahdeksankymmentäluvun Ochre koiria vaan viimevuosien uusintajulkaisuja (setit "äiti kotona" ja "veli kotona"). Vain vauva on hyvin vanhasta Woodland orphans-setistä johon kuului neljä vauvaa. Onnistuin saamaan tämän yksilön ebaysta ilman vaatteita juuri ennen kuin Ochre koiravauvoista tehtiin uusi setti "vauvat kotona". Rekvisiitaksi olen lisännyt kuvaan astiastoa hotellisarjan hovimestarisetistä sekä muutamia ylimääräisiä kirjoja kirjahyllyyn (alarivin kirjat).



Koko olohuonesetti ei mahtunut pikkuiseen roomboxiini, joten tässä kuva ruokasalista:



Hovimestari on juuri korjannut päivällisen pois pöydästä ja asettelee tuoleja pöydän alle. Kuvassa näkyvät Isoisän kello ja takka ovat myös vanhoja Tomy:n sylvanialaissettejä. Rakastan niiden yksityiskohtia. Kellon heiluri heiluu ja takkaan syttyy "tuli". Takan päällä olevat kello ja nukkekoti, pöydällä oleva kynttelikkö ja taulu kuuluivat myös takka-settiin. Tauluun sai itse valita kuvan useasta tarravaihtoehdosta. Valitsin pupuperheen sukukuvan, sillä haluaisin kovasti kuvassa ylimpänä näkyvän pupusulhasen. Hänelle olisi morsiankin jo odottamassa...

Täytyy tunnustaa, etten millään saanut aseteltua uusia huonekaluja nukkekotiini. Onkin siis odotettava uuden lisäkerroksen saapumista.

Tässä vielä bonuskuva pikku koiravauvasta. Raukalla ei ole vielä edes vaatteita, vain pelkkä vaippa:

1 kommentti :